Lehdist�tiedote
Julkaisuvapaa 12.11.2021 klo 14.00
Bittium Oyj on p��tt�nyt osallistua Oulun yliopiston meneill��n olevaan varainhankintakampanjaan 50 000 euron lahjoituksella. Bittium ja Oulun yliopisto ovat tehneet tiivist� yhteisty�t� yhti�n toiminnan alkujuurilta saakka. T�m�n p�iv�n yhteisty� liittyy 5G- ja 6G-radioteknologiaan ja tulevaisuuden langattomien palveluiden kehitt�miseen. Bittiumin toiminta ja tuotekehitys muun muassa tietoturvallisuuden ja terveydenhuollon teknologian aloilla ovat keskeisesti mukana my�s Oulun yliopiston tutkimuksessa.
"Oulun yliopisto on Bittiumille t�rke� yhteisty�kumppani tarvitsemamme osaamisen turvaamisen ja pohjoisen alueen elinvoimaisuuden n�k�kulmasta. Vahva tutkimuksen ekosysteemi on t�rke� osa pitk�n aikav�lin teknologisen osaamisemme kehitt�misess�", yhti�n toimitusjohtaja Hannu Huttunen toteaa.
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinim�ki kiitt�� lahjoituksesta sek� Oulun yliopiston ja Bittiumin pitk�j�nteisest� ja luontevasta yhteisty�st�. "Bittium Oyj on erinomainen esimerkki menestyv�st� kansainv�lisest� yrityksest�, jonka syntyhistorialla on juuret oululaisessa osaamisessa ja vahva kytkent� Oulun yliopiston toimintaan."
Lis�tietoja:
Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
puh. 040 344 3507
Jakelu:
T�rkeimm�t tiedotusv�lineet
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestint�- ja liitett�vyysratkaisujen kehitt�miseen k�ytt�en uusimpia teknologioita ja 35 vuoden aikana kertynytt� syv�llist� radioteknologian osaamistaan. Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja sek� tuotekehityspalveluita. Terveydenhuoltoteknologian alalla Bittium tarjoaa ratkaisuja biosignaalien mittaukseen ja valvontaan kardiologiassa, neurofysiologiassa, kuntoutuksessa, ty�terveydess� ja urheilul��ketieteess�. Vuoden 2020 liikevaihto oli 78,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu Nasdaq Helsingiss�. www.bittium.com