Pörssi- ja lehdistötiedotteet

16. Maaliskuuta 2022

Bittium Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2021 on julkaistu

Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 16.3.2022 klo 12.00

Bittium Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2021 on julkaistu

Bittium Oyj on julkaissut vuoden 2021 vuosikertomuksen tänään. Vuosikertomus sisältää selvityksen yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, vastuullisuusraportin sekä hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2021. Vuosikertomus on julkaistu sekä suomen- että englanninkielisenä. PDF-tiedosto vuosikertomuksesta on tämän tiedotteen liitteenä ja saatavilla sähköisessä muodossa osoitteessa https://vuosikertomus.bittium.com sekä yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.bittium.com/sijoittajat.  

Bittium on julkaissut tilinpäätöksen myös European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona sekä suomen- että englanninkielisenä. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-kielellä taksonomian mukaisesti. ESEF-muotoinen raportti on saatavilla yllä mainituilla verkkosivuilla sekä tämän tiedotteen liitteenä. XBRL-merkinnät eivät ole kuuluneet tilintarkastuksen piiriin.

Bittium on julkaissut myös palkitsemisraportin vuodelta 2021 sekä suomen- että englanninkielisinä. Raportin PDF-tiedosto on tämän tiedotteen liittenä ja ladattavissa yhtiön internet-sivuilla osoitteesta https://www.bittium.com/sijoittajat.

Oulussa, 16.3.2022
Bittium Oyj

Lisätietoja:

Karoliina Malmi
Viestintä- ja markkinointijohtaja
Puh. 040 344 2789

Jakelu:

NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Bittiumin vuoden 2021 liikevaihto oli 86,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,2 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com

Tiedostot
Bittium Vuosikertomus 2021 (wkr0006.pdf)
743700NFG5W5I59OVX65-2021-12-31-fi.zip (wkr0008.zip)
Bittium Palkitsemisraportti tilikaudelta 2021 (Bittium_Palkitsemisraportti_tilikaudelta_2021.pdf)