Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2022
Bittium Oyj täsmentää pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteitaan
Pörssitiedote
Vapaa julkaistavaksi 9.12.2022 kello 8.00
Bittium Oyj täsmentää pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteitaan
Oulussa, 9.12.2022 – Bittium Oyj:n hallitus on päättänyt täsmentää yhtiön pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteita, jotka liittyvät liiketoiminnan kasvuun ja kannattavuuteen.
Bittium on aiemmin 27.11.2020 ilmoittanut tavoittelevansa keskimäärin yli 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja 10 prosentin liikevoittotasoa.
Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia ja pandemiaa seurannut maailmanlaajuinen häiriö elektronisten komponenttien saatavuudessa ovat vaikuttaneet hidastavasti yhtiön liiketoiminnan ja myynnin kehittymiseen vuosina 2021 ja 2022. Nyt yhtiö kuitenkin arvioi, että markkinat ovat elpymässä ja että komponenttipula väistyy vuoden 2023 aikana.
Bittium Oyj:n hallitus on päättänyt täsmentää yhtiön pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteita perustuen markkinoiden elpymisen ja odotettavissa olevan suotuisan liiketoiminnan kehittymisen vuoksi. Bittium tavoittelee edelleen keskimäärin yli 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja 10 prosentin liikevoittotasoa ja nyt arvioi saavuttavansa nämä tavoitteet vuonna 2024.
”Olemme investoineet merkittävästi tuotekehitykseen vuosien 2018–2021 välisenä aikana. Nämä tuotekehitysinvestoinnit on saatettu päätöksen ja olemme siirtymässä tuotekehityspainotteisesta tuoteportfolion laajentamisesta kansainvälisen liiketoiminnan laajentamiseen ja kasvuun. Tavoittelemme kansainvälistä kasvua tuoteliiketoiminnassamme sekä taktisten viestintäratkaisujen, että lääketieteen teknologiatuotteiden ja palveluiden osalta tulevien vuosien aikana”, sanoo Bittium Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Veikkolainen.
Oulussa,
9.12.2022
Bittium Oyj:n hallitus
Lisätietoja:
Erkki Veikkolainen
Hallituksen puheenjohtaja
Bittium Oyj
Yhteydenotot Bittium Oyj:n viestintä:
Puh. 040 344 2789
Jakelu
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian ja neurofysiologian osa-alueilla. Bittiumin vuoden 2021 liikevaihto oli 86,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,2 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com
Tiedostot
Bittium Oyj täsmentää pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteitaan (wkr0006.pdf)