Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2021

07. Huhtikuuta 2021

Hannover Messe: Bittiumin tuotekehityspalvelut auttavat tuomaan langattoman ja tietoturvallisen liitettävyyden osaksi yritysten innovatiivisia tuotteita ja palveluita

Lehdistötiedote

Julkaisuvapaa 7.4.2021 klo 12.00

Hannover Messe: Bittiumin tuotekehityspalvelut auttavat tuomaan langattoman ja tietoturvallisen liitettävyyden osaksi yritysten innovatiivisia tuotteita ja palveluita

Oulu, 7.4.2021 – Korkean teknologian asiantuntija Bittium osallistuu virtuaaliseen Hannover Messe -tapahtumaan 12.–16.4.2021. Tapahtumassa Bittium esittelee edistyksellisiä tuotekehityspalveluitaan ja teknologiaosaamistaan, joiden ytimessä ovat langaton liitettävyys, sulautetut järjestelmät ja tietoturvalliset ratkaisut. Tarve luotettaville ja innovatiivisille ratkaisuille kasvaa koko ajan ja Bittium auttaa eri markkinoilla toimivia yrityksiä kehittämään niitä vaativiin ympäristöihin laadukkaammin ja nopeammin.

"Yli 35 vuoden aikana karttunut osaamisemme muun muassa radio- ja antenniteknologioista ja sulautetuista ohjelmistoista on auttanut lukuisia yrityksiä ympäri maailman innovatiivisten ratkaisujen kehittämisessä", kertoo Tommi Kangas, Bittiumin Connectivity Solutions tuote- ja palvelualueen johtaja. "Autamme asiakkaitamme kaikissa tuotekehityksen vaiheissa; teknologiakonsultoinnista ja konseptoinnista valmiiden avaimet käteen -tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Standardeihin perustuvat laadunhallintajärjestelmät yhdistettyinä läpinäkyvään ja ketterään toimintatapaan takaavat palvelun laadun ja asiakastyytyväisyyden."

Esiteltävät palvelut ja tuotteet:

  • Langaton liitettävyys - Yksi Bittiumin ydinosaamisalueista on erilaisten radio- ja antenniteknologioiden hallitseminen ja niiden hyödyntäminen langattomia yhteyksiä käyttäviin ratkaisuihin eri markkinoiden tarpeisiin. Bittium on ollut mukana yli 300 tuotekehitysprojektissa, jotka ovat kattaneet käytännössä kaikki eri langattomat protokollat, mukaan lukien asiakaskohtaisten radiojärjestelmien tuotekehitys.  Radioiden yhteentoimivuuden lisäksi Bittium hallitsee esimerkiksi älylaitteiden sisäisten antennien suunnittelun ja integroinnin. Bittiumin omat RF- ja antennitestilaboratoriot nopeuttavat kehitystyötä.
  • Sulautetut järjestelmät - Bittium on erikoistunut pienikokoisten, eri sensoreita sisältävien ja virrankulutukseltaan optimoitujen laitteiden kehittämiseen. Laiteosaaminen yhdistettynä vahvaan sulautettujen ohjelmistojen osaamiseen mahdollistaa erilaisten kokonaisuuksien kehittämisen vaativiin ympäristöihin.
  • Tietoturvaratkaisut - Tietoturvan merkitys kasvaa koko ajan. Jotta järjestelmä on tietoturvallinen, niin myös kaikkien järjestelmän osien pitää olla tietoturvallisia. Bittiumilla on vuosikymmenten kokemus sekä ohjelmistojen että laitteiden tietoturvan kehittämisestä. Bittiumin SafeMove® -tuotteet mahdollistavat tietoturvallisen yhteydet, laitehallinnan ja verkkoyhteyksien analysoinnin, ja tuotteet ovat integroitavissa asiakkaiden omiin järjestelmiin.

Lisätietoja Bittiumin tuotekehityspalveluista: https://www.bittium.com/rd-services/iot.

Lisätietoja:

Tommi Kangas
Connectivity Solutions tuote- ja palvelualueen johtaja
Puh. 040 344 3507
 

Jakelu:

Tärkeimmät tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja yli 35 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluita. Terveydenhuoltoteknologian alalla Bittium tarjoaa ratkaisuja biosignaalien mittaukseen ja valvontaan kardiologiassa, neurofysiologiassa, kuntoutuksessa, työterveydessä ja urheilulääketieteessä. Vuoden 2020 liikevaihto oli 78,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.bittium.com