Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2020
Bittium Oyj:n varsinaisen yhti�kokouksen p��t�kset
Pörssitiedote
Vapaa julkaistavaksi 15.6.2020 kello 16:30
Bittium Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
Bittium Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 15.6.2020 klo 12.00 alkaen yhtiön pääkonttorissa Oulussa. Osakkeenomistajilla ja asiamiehillä oli mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia tai kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei voinut osallistua paikan päällä. Yhtiökokous järjestettiin poikkeuksellista kokousmenettelyä noudattaen eduskunnan Covid-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi hyväksymän väliaikaisen lain nojalla.
Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 2019, myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle sekä päätti kannattaa yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikkaa.
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja hallituksen valtuuttaminen päättämään osingonjaosta
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa ei jaeta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä ja, että hallitus valtuutetaan päättämään myöhemmin harkintansa mukaan yhteensä enintään 3,6 miljoonan euron osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä, mikä yhtiön nykyisellä osakemäärällä laskettuna vastaa yhteensä noin 0,10 euroa osakkeelta. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun saakka, kuitenkin enintään 30.6.2021 asti. Yhtiö julkistaa hallituksen mahdolliset osingonjakopäätökset ja vahvistaa samassa yhteydessä osingonmaksun täsmäytys- ja maksupäivät. Valtuutuksen perusteella maksettavat osingot maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat kyseisen osingonmaksun täsmäytyspäivänä kirjattuna Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Hallituksen valinta ja palkkiot
Yhtiön hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin kuusi (6). Riitta Tiuraniemi, Seppo Mäkinen, Juha Putkiranta, Pekka Kemppainen ja Erkki Veikkolainen valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Lisäksi Veli-Pekka Paloranta valittiin hallituksen uudeksi jäseneksi samaksi toimikaudeksi.
Hallitus on järjestäytymiskokouksessaan 15.6.2020 valinnut Erkki Veikkolaisen hallituksen puheenjohtajaksi. Lisäksi hallitus on päättänyt, että hallituksella on edelleen tarkastusvaliokunta, jonka jäseniksi valittiin Riitta Tiuraniemi (valiokunnan puheenjohtaja), Juha Putkiranta ja Veli-Pekka Paloranta.
Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkiota seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 3 150 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 1 800 euroa. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen kokouksiin seuraavasti: hallituksen puheenjohtaja 875 euroa kokoukselta ja muut hallituksen jäsenet 500 euroa kokoukselta. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen valiokuntien kokouksiin seuraavasti: valiokunnan puheenjohtaja 600 euroa kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 400 euroa kokoukselta. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti. 50 % hallituksen jäsenten kuukausipalkkion kokonaismäärästä maksetaan kerralla julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan hankittavina Bittium Oyj:n osakkeina tai osakeannilla tai erityisissä olosuhteissa, mikäli osakepalkkiota ei jostain syystä voida maksaa, rahana. Osakkeet hankitaan yhtiön laatiman hankintaohjelman mukaisesti. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa palkkiona saatuja osakkeita ennen kuin hänen jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.
Tilintarkastajan valinta ja palkkio
Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy toimikaudeksi, joka päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ernst & Young Oy on ilmoittanut, että KHT Jari Karppinen tulee toimimaan päävastuullisena tilintarkastajana. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavasti.
Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 3 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 9,81 % yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.
Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.
Hallitus päättää siitä, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).
Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 10.4.2019 antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta.
Valtuutus on voimassa 30.6.2021 asti.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.
Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 3 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 9,81 % yhtiön kaikista osakkeista.
Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).
Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 10.4.2019 antaman valtuutuksen päättää osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Valtuutus on voimassa 30.6.2021 asti.
Oulussa, 15.6.2020
Bittium Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
puh. 040 344 3507
Kari Jokela
Lakiasiainjohtaja
Puh. 040 344 5258
Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Bittiumin vuoden 2019 liikevaihto oli 75,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,3 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä.Tiedostot
Release (wkr0006.pdf)