Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2019
Bittium on saanut Suomen Puolustusvoimilta tilauksen ESSOR-aaltomuodon porttauksesta Bittium Tough SDR™ -taktisiin radioihin
Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi 5.4.2019, kello 15.30
Bittium on saanut Suomen Puolustusvoimilta tilauksen ESSOR-aaltomuodon porttauksesta Bittium Tough SDR™ -taktisiin radioihin
Oulussa, 5.4.2019 – Bittium on saanut Suomen Puolustusvoimilta tilauksen eurooppalaisen ESSOR-ohjelmistoradiohankkeen (European Secure SOftware-defined Radio) OC1 -vaiheen (Operational Capability 1) laajakaistaisen aaltomuodon porttauksesta Puolustusvoimille toimitettaviin Bittium Tough SDR -radioihin. Bittium ja Suomen Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet sopimuksen Bittium Tough SDR -käsi- ja ajoneuvoradioiden hankinnasta joulukuussa 2018. Aaltomuodon porttaamisella kansallisiin ohjelmistoradioihin mahdollistetaan ESSOR-hankkeen tavoitteiden mukainen radioiden yhteentoimivuus yhteiseurooppalaisissa operaatioissa.
ESSOR OC1 -vaihe on jatkanut vuonna 2009 aloitettua eurooppalaista ESSOR-ohjelmistoradiohanketta, ja siinä kehitetään eri maiden joukkojen yhteisoperaatioihin tarkoitetun ESSOR HDR WF -aaltomuodon (High Data Rate Waveform) operatiivista suorituskykyä. Bittium Tough SDR -tuotteissa voidaan käyttää joustavasti aina tarkoituksenmukaisinta, tilanteeseen ja tehtävään sopivaa aaltomuotoa, kuten ESSOR HDR WF -aaltomuoto, Bittium TAC WIN Waveform™ -aaltomuoto ja Bittium Narrowband Waveform™ -aaltomuoto. Usean aaltomuodon käyttö, jopa yhtäaikaisesti, parantaa yhteensopivuutta ja mahdollistaa tilanteen mukaan eri tehtävissä ja tasoilla toimimisen.
Tilaus on arvoltaan noin 1,1 miljoonaa euroa (arvonlisäveroton hinta) ja sitä vastaava työ toimitetaan vuoden 2019 loppuun mennessä. Tilaus sisältää myös optioita vuosille 2020-2021, joiden yhteisarvo on noin 2,5 miljoonaa euroa (arvonlisäveroton hinta). Tilaus ei muuta Bittiumin 21.2.2019 tilinpäätöstiedotteessaan julkistamaa vuotta 2019 koskevaa taloudellista näkymää.
Bittium Tough SDR -tuoteperhe
Bittium Tough SDR -taktisten radioiden tuoteperhe koostuu yksittäisten sotilaiden käyttöön tarkoitetusta Bittium Tough SDR Handheld™ -käsiradiosta ja ajoneuvoihin asennettavasta Bittium Tough SDR Vehicular™ -ajoneuvoradiosta. Bittium Tough SDR -tuotteiden avulla voidaan tuottaa ja jakaa johtamisjärjestelmien reaaliaikaista tilannekuvaa (paikkatieto, kuva, ääni, video, sensoridata) organisaation kaikilla tasoilla. Taktisten joukkojen suorituskyky kasvaa, toimintakyky paranee ja niiden johtaminen helpottuu ajantasaisen tilannekuvan ja luotettavamman yhteyden avulla. Radioiden ainutlaatuisen laaja taajuusalue tuo taistelunkestävyyttä ja usean aaltomuodon käyttö, jopa yhtäaikaisesti, parantaa yhteensopivuutta ja mahdollistaa tilanteen mukaan eri tehtävissä ja tasoilla toimimisen. Yhdessä laajakaistaisen, liikkuvan taktisen IP-runkoverkon muodostavan Bittium Tactical Wireless IP Network™ -ohjelmistoradiojärjestelmän (TAC WIN) kanssa mahdollistuu laajakaistainen tiedonsiirto ja puhe koko taistelukentän yli kaikille liikkuville joukoille prikaatitasolta aina yksittäiselle taistelijalle saakka.
Lisätietoja Bittium Tough SDR -radioista: https://www.bittium.com/tactical-communications/bittium-tough-sdr-handheld ja https://www.bittium.com/tactical-communications/bittium-tough-sdr-vehicular
ESSOR
ESSOR-hankkeen tavoitteena on kehittää eurooppalaista ohjelmistoradioteknologiaa ja siten parantaa yhteistoimintakykyä maiden välisissä operaatioissa. Hanke aloitettiin Euroopan puolustusviraston alaisuudessa vuonna 2009 ja hanketta ovat rahoittaneet Espanjan, Italian, Puolan, Ranskan, Ruotsin ja Suomen valtiot. Osallistuvien maiden teollisuutta edustavien osapuolten konsortiota johtaa Alliance for ESSOR (a4ESSOR S.A.S) -yhteisyritys, jolle vastuun on antanut OCCAR-organisaatio (Organisation Conjointe de Coopération en matière d’ARmement). Teollisuutta edustavien osapuolten konsortioon kuuluvat Bittium Suomesta, Indra Espanjasta, Leonardo Italiasta, Radmor Puolasta ja Thales Ranskasta. Hankkeen ensimmäinen vaihe saatiin onnistuneesti päätökseen vuonna 2015. Ensimmäisessä vaiheessa hanke tuotti ja validoi sekä eurooppalaisen laajakaistaisen aaltomuodon että ohjelmistoradioarkkitehtuurimäärittelyn, joka on portattu ja todettu toimivaksi kuudessa eri eurooppalaisessa radioalustassa. Vuodesta 2017 alkaen hanke on jatkunut ESSOR Operational Capability 1 -vaiheella (OC1), jonka tavoitteena on parantaa aiemmassa vaiheessa kehitetyn ESSOR High Data Rate Waveform -aaltomuodon (HDR WF) operatiivista suorituskykyä.
Lisätietoja:
Jari Sankala
Defense & Security -tuote- ja palvelualueen johtaja
Puh. 040 344 3507
Email: defense(a)bittium.com
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium - Defense & Security
Bittium on luotettava suomalainen yritys, jolla on yli 30 vuoden kokemus edistyksellisistä radioviestintäteknologioista ja biosignaalien käsittelystä. Puolustus- ja turvallisuusmarkkinoille Bittium tarjoaa moderneimmat ja suorituskykyisimmät tuotteet ja ratkaisut taktiseen tiedonsiirtoon ja tietoturvalliseen viestintään. Taktisen tiedonsiirron tuotteet ja ratkaisut mahdollistavat laajakaistaisen puheen ja tiedonsiirron kaikille joukoille taistelukentällä. Tietoturvalliseen viestintään Bittium tarjoaa luotettavat ja sertifioidut mobiililaite- ja kyberturvallisuusratkaisut aina LUOTTAMUKSELLINEN-tasolle asti. Bittiumin vuoden 2018 liikevaihto oli 62,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,8 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.bittium.com