Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2017

20. Helmikuuta 2017

Bittium Oyj:n tilinpäätöstiedote 2016

Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 20.2.2017, kello 8.00

Bittium Oyj:n tilinpäätöstiedote 2016

Vuoden 2016 liikevaihto kasvoi 13 % edellisvuodesta ja liiketulos parani hieman

Yhteenveto loka-joulukuu 2016

  • Liikevaihto kasvoi 24,7 prosenttia edellisvuodesta 19,0 miljoonaan euroon (15,2 miljoonaa euroa, 4Q 2015).

  • Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 4,5 miljoonaa euroa (1,8 miljoonaa euroa, 4Q 2015) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 14,5 miljoonaa euroa (13,3 miljoonaa euroa, 4Q 2015).

  • Liikevoitto oli 0,9 miljoonaa euroa (0,8 miljoonaa euroa, 4Q 2015).

  • Nettokassavirta oli -11,0 miljoonaa euroa (-494,7 miljoonaa euroa, 4Q 2015, sisältäen suoritettuun vapaaehtoiseen omien osakkeiden lunastamiseen liittyvät kassavirrat).

  • Kauden tulos oli 1,4 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos oli 0,040 euroa (kauden tulos jatkuvista liiketoiminnoista 1,1 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos 0,018 euroa, 4Q 2015).

KONSERNI (MEUR) 10-12/2016 10-12/2015
3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 19,0 15,2
Liikevaihdon muutos-% 24,7 % -5,5 %
LIIKEVOITTO / -TAPPIO 0,9 0,8
Liikevoitto / -tappio % liikevaihdosta 5,0 % 5,2 %
KÄYTTÖKATE 2,1 1,6
KASSA JA MUUT LIKVIDIT VARAT 94,9 122,8
OMAVARAISUUSASTE (%) 87,0 % 90,5 %
TULOS OSAKETTA KOHTI (EUR) 0,040 0,018

Yhteenveto tammi-joulukuu 2016

  • Liikevaihto kasvoi 13,0 prosenttia 64,2 miljoonaan euroon (liikevaihto 56,8 miljoonaa euroa, 1-12 2015).

  • Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 11,9 miljoonaa euroa (13,1 miljoonaa euroa, 1-12 2015) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 51,8 miljoonaa euroa (43,4 miljoonaa euroa, 1-12 2015).

  • Liikevoitto oli 2,5 miljoonaa euroa (2,3 miljoonaa euroa, 1-12 2015).

  • Nettokassavirta oli -27,9 miljoonaa euroa (79,5 miljoonaa euroa, 1-12 2015, sisältäen osingonmaksun, Automotive-liiketoiminnan myyntiin ja peruutettuun jakautumisprosessiin liittyvät kassavirrat sekä suoritettuun vapaaehtoiseen omien osakkeiden lunastamiseen liittyvät kassavirrat).

  • Kauden tulos oli 3,5 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos oli 0,098 euroa (kauden tulos jatkuvista liiketoiminnoista 2,3 miljoonaa euroa ja osakekohtainen tulos 0,020 euroa, 1-12 2015).

KONSERNI (MEUR) 2016 2015
12 kk 12 kk
LIIKEVAIHTO 64,2 56,8
Liikevaihdon muutos-% 13,0 % 7,8 %
LIIKEVOITTO / -TAPPIO 2,5 2,3
Liikevoitto / -tappio % liikevaihdosta 4,0 % 4,1 %
KÄYTTÖKATE 5,8 4,8
KASSA JA MUUT LIKVIDIT VARAT 94,9 122,8
OMAVARAISUUSASTE (%) 87,0 % 90,5 %
TULOS OSAKETTA KOHTI (EUR) 0,098 0,020

Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen

Bittiumin vuoden 2016 pääpainoalueet olivat kansainvälistyminen ja kasvun mahdollistaminen. Kasvun saavuttamisessa onnistuimme hyvin ja liikevaihto kasvoi 13,0 prosenttia edellisvuodesta ja oli 64,2 miljoonaa euroa. Erityisesti palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden kysynnän ansiosta. Tuoteliiketoiminnassa tehtiin runsaasti vientiponnisteluita kansainvälisille markkinoille pääsemiseksi, mikä on luonut hyvän pohjan kasvattaa tuoteliiketoimintaa tulevina vuosina. Markkinoiden luonteen ja hitaan kehityksen takia emme kuitenkaan saavuttaneet viime vuonna tuoteliiketoiminnan kasvutavoitteita.

Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus oli 11,9 miljoonaa euroa, mikä oli 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Tuoteliikeliikevaihdon alenemiseen vaikutti lähinnä vertailukaudella yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen erikoisterminaalituoteprojektin tuotetoimitusten päättyminen. Palveluliikevaihdon osuus oli 51,8 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 8,4 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta. Yhtiön liikevoitto kasvoi hieman ja oli 2,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2016 neljännen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 24,7 prosenttia edellisvuodesta ja oli 19,0 miljoonaa euroa. Tästä tuotepohjaisen liikevaihdon osuus oli 4,5 miljoonaa euroa, joka oli 2,7 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Tuoteliiketoiminnan positiiviseen kehittymiseen vaikutti lähinnä taktiseen tiedonsiirtoon ja terveydenhuollon teknologiaan liittyvien tuotteiden myynti. Palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 14,5 miljoonaa euroa, joka kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta. Neljännen vuosineljänneksen liiketulos oli 0,9 miljoonaa euroa.

Jatkoimme vuoden 2016 aikana tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä puolustus- ja viranomaismarkkinoilta sekä mobiililta tietoturvamarkkinalta. Tuotekehityspanostukset olivat 10,8 prosenttia liikevaihdosta ja niiden pääpainopiste oli mobiilille tietoturva- ja viranomaismarkkinoille suunnatuissa tuotteissa, kuten tietoturvallisen Bittium Tough Mobile™ -LTE-älypuhelimen jatkokehittämisessä. Tuotekehityspanostuksia jatkettiin myös Bittium SafeMove®-tuoteperheen kehittämiseksi.

Bittium Tough Mobile ja sen hallinta- ja salausjärjestelmä, Bittium Secure Suite™, ovat herättäneet runsaasti mielenkiintoa turvallisuus- ja viranomaismarkkinoilla ja toimitimme useita järjestelmiä moniin asiakastrialeihin eri maihin kuluneen vuoden aikana. Solmimme myös useita jälleenmyyntisopimuksia ja saimme hyviä yhteistyökumppaneita, jotka ovat ottaneet Bittium Tough Mobilen osaksi omaa tuoteportfoliotaan ja ratkaisuaan asiakkaillensa. Huolimatta siitä, että tietoisuus tietoturvauhkien vaaroista ja sitä myöten tietoturvallisista matkaviestimistä on kasvanut, tietoturva- ja viranomaismarkkinoiden kehitys on ollut jonkin verran ennakoitua hitaampaa.

Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän, Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN), kehittäminen jatkui edelleen ja teimme järjestelmään liittyviä tuotetoimituksia. Jatkoimme myös puolustusmarkkinoille suunnatun tuoteportfoliomme vientiponnisteluja kansainvälisille markkinoille ja saimme pienen tilauksen TAC WIN -järjestelmästä Aasiaan sekä tilauksen Viron puolustusvoimille toimitettavasta TAC WIN -järjestelmästä ja siihen liittyvästä integrointityöstä. Laajensimme taktisen tiedonsiirron tuoteportfoliotamme tuomalla markkinoille Bittium Tough VoIP Service™ -ohjelmistotuotteen (Voice over Internet Protocol), jolla parannetaan merkittävästi joukkojen johtamista ja tilannetietoisuuden ylläpitämistä taistelukentän nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

Bittium on ollut mukana eurooppalaisen ESSOR-aaltomuodon (European Secure Software defined Radio) -kehityshankkeessa vuodesta 2009 lähtien. Vuoden 2016 aikana ESSOR-aaltomuodon mahdollistamaa eri maiden maavoimien välistä kommunikointia demonstroitiin sekä Eurosatory-messuilla Pariisissa että Suomen Puolustusvoimien järjestämässä demonstraatiossa kenttäolosuhteissa Suomessa. Demonstraatiot tehtiin yhteistyössä italialaisen Leonardon ja ranskalaisen Thalesin kanssa. Demonstraatioilla todennettiin sitä kuinka Euroopan eri maiden maavoimat voivat kommunikoida toistensa kanssa saumattomasti maiden välisissä sotilasyhteisoperaatioissa yhteisen radioaaltomuodon välityksellä, riippumatta siitä mitä radioalustaa kukin käyttää.

Toukokuussa 2015 Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa aloitettu tuotekehitysprojekti Android-pohjaisten satelliitti- ja maanpäällisissä verkoissa käytettävien mobiililaitteiden kehittämisestä MEXSAT-järjestelmään on jatkunut vuoden aikana suunnitelmien mukaisesti.

Kysyntä Bittiumin tuotekehityspalveluille kehittyi positiivisesti vuoden 2016 aikana. Lokakuun alussa saimme kuitenkin tiedon merkittävän asiakasyhteistyön supistumisesta erään kansainvälisen tietoliikenteen verkkolaitevalmistajan kanssa vuoden 2017 kuluessa. Tämän hetken tiedon mukaan yhteistyö kyseisen asiakkaan kanssa loppuu kokonaan vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen aikana ja tässä laajuudessa tapahtuva suuri ja nopea palveluliiketoiminnan liikevaihdon korvaaminen lyhyellä aikavälillä muilla hankkeilla ei ole mahdollista.

Marraskuussa laajensimme yritysostolla teknologiaosaamistamme terveydenhuollon teknologiaan, jossa ollaan yhä enenevässä määrin siirtymässä kohti langattomia ratkaisuja potilaiden monitoroinnissa. Hankimme omistukseemme terveydenhuollon teknologiaan ja palveluntarjontaan erikoistuneet yhtiöt ja tuotevalikoimamme laajeni kattamaan laitteita biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Yhdessä voimme tarjota terveydenhuollon markkinoille maailman laajuisesti johtavia edistyksellisiä ratkaisuja potilaiden hoitoon niin sairaalaympäristössä kuin kotihoidossakin.

Marraskuussa päivitimme strategiaamme ja taloudellisia tavoitteitamme. Suunnittelemme tekevämme merkittäviä investointeja tulevaisuuteen lisäämällä huomattavasti tuotekehitysinvestointeja omiin tuotteisiin ja ratkaisuihin. Investoinnit tulevat tuottamaan pitkällä ajanjaksolla puolustus- ja viranomaismarkkinoiden luonteen mukaisesti, joten tuotekehityskulut on suunniteltu aktivoitavan valtaosiltaan taseeseen. Yhtiöllä on vahva tase- ja rahoitusasema. Päätimme muodostaa uuden tuote- ja palvelualueen terveydenhuollon teknologian ympärille. Yhdistämällä terveydenhuollon teknologiat, yhtiömme pitkän kokemuksen ja osaamisen langattomassa teknologiassa sekä tietoturvateknologiassa antaa erinomaiset edellytykset palvella asiakkaita terveydenhuollon sektorilla tarjoamalla heille uudenlaisia tuotteita ja palveluita. Ensimmäisenä askeleena terveydenhuollon teknologiaosaamisen kartuttamiseksi oli marraskuussa tehty yritysosto.

Vuoden 2017 näkymät

Bittium tulee jatkamaan epäorgaanisen kasvumahdollisuuksien tutkimista kaikilla tuote- ja palvelualueilla ja on valmis investoimaan yritysostoihin, jotka tukevat yhtiön kasvustrategiaa. Langattomuuden lisääntyminen, yhä kasvavat tiedonsiirtomäärät ja tarve turvatulle tiedonsiirrolle luovat kysyntää Bittiumin osaamiselle, tuotteille ja tuotealustoille. Bittiumilla on edelleen hyvät mahdollisuudet kasvaa kannattavasti pitkällä aikavälillä. Bittiumin tavoitteena on edelleen kasvattaa tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvaa liikevaihtoa.

Bittium on aiemmin ilmoittanut tavoittelevansa 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja pyrkivänsä saavuttamaan 10 prosentin liikevoittotavoitteen viimeistään vuoden 2017 aikana. Yhtiö uskoo tulevina vuosina pystyvänsä kasvattamaan liikevaihtoa jopa aiemmin ilmoitettua tavoitetta enemmän ja asettaa tavoitteekseen ylittää 10 prosentin vuotuisen liikevaihdon kasvutavoite. Yhtiö ei kuitenkaan usko voivansa saavuttaa liikevaihdon kasvuun ja liikevoittotasoon asetettuja tavoitteita vielä vuonna 2017. Syy tähän on aiemmin julkistamamme merkittävän tietoliikenneasiakkaan yhteistyön päättyminen. Yhtiön saaman tiedon mukaan tämän asiakasyhteistyön tuoma liikevaihto loppuu kokonaan vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen aikana. Tässä laajuudessa tapahtuvan suuren ja nopean palveluliiketoiminnan liikevaihdon laskun korvaaminen lyhyellä aikavälillä muilla hankkeilla ei ole mahdollista, mikä vaikuttaa erityisesti vuoden 2017 liikevaihdon ja liiketuloksen kehittymiseen. Lisäksi vuoden 2017 liikevoiton tasoon vaikuttavat osaltaan myös tulevaisuuden kasvun mahdollistamiseksi suunnitellut panostukset.

Bittium odottaa vuoden 2017 liikevaihdon pysyvän samalla tasolla kuin edellisvuonna (64,2 miljoonaa euroa vuonna 2016). Liiketuloksen odotetaan olevan negatiivinen (2,5 miljoonaa euroa vuonna 2016).

Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen kappaleessa ”Markkinanäkymät”.

Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen kappaleessa "Riskit ja epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.

Kutsu lehdistötilaisuuteen

Bittium järjestää vuoden 2016 tammi-joulukuun tilinpäätöstä koskevan suomenkielisen tiedotustilaisuuden maanantaina 20.2.2017 klo 9.30 lehdistölle, analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille Helsingissä Ravintola Savoyssa, osoitteessa Eteläesplanadi 14.

Bittium järjestää myös puhelinkokouksen tuloksesta samana päivänä klo 10.30. Puhelinkokoukseen voi liittyä soittamalla numeroon +44 203 059 8125. Soitettaessa tulee antaa tunnus "Bittium". Tilaisuus on seurattavissa myös suorana audiocast-lähetyksenä yrityksen kotisivujen kautta osoitteessa www.bittium.com/sijoittajat. Puhelinkokouksen kieli on englanti. Audiocast on kuunneltavissa saman päivän iltapäivällä Bittiumin internet-sivustolta osoitteessa www.bittium.com/sijoittajat.

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Marraskuusta 2016 alkaen Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2016 liikevaihto oli 64,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,5 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com

Bittium Oyj:n tilinpäätöstiedote 2016

Taloudellinen kehitys tammi-joulukuussa 2016

Bittiumin tammi-joulukuun 2016 liikevaihto kasvoi 13,0 prosenttia edellisvuodesta 64,2 miljoonaan euroon (liikevaihto 56,8 miljoonaa euroa, 1-12 2015).

Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 11,9 miljoonaa euroa (13,1 miljoonaa euroa, 1-12 2015), joka syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetun järjestelmän tuotetoimituksista, Bittium Tough Mobile LTE-älypuhelimien ja niihin liittyvien tietoturvaohjelmistojen toimituksista, muiden viranomaiskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden toimituksista sekä biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin tarkoitettujen tuotteiden toimituksista. Tuotepohjaisen liikevaihdon aleneminen johtui lähinnä vertailukaudella yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen erikoisterminaalituoteprojektin tuotetoimitusten päättymisestä.

Palveluliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 51,8 miljoonaa euroa (43,4 miljoonaa euroa, 1-12 2015). Langattoman tietoliikenteen verkkolaitemarkkinoille suuntautuvan palveluliiketoiminnan kysynnän laskusta huolimatta palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta.

Liiketulos oli 2,5 miljoonaa euroa (2,3 miljoonaa euroa, 1-12 2015).

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, MEUR 2016 2015
12 kk 12 kk
   Liikevaihto 64,2 56,8
   Liikevoitto / -tappio 2,5 2,3
   Rahoitustuotot ja –kulut 0,6 -0,2
   Tulos ennen veroja 3,1 2,1
KAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA 3,5 2,3
KAUDEN TULOS LOPETETUISTA TOIMINNOISTA 539,0
KAUDEN TULOS 3,5 541,3
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 3,5 541,5
Kauden tuloksen jakautuminen
   Emoyhtiön omistajille 3,5 541,3
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
   Emoyhtiön omistajille 3,5 541,5
Tulos/osake jatkuvista toiminnoista, EUR 0,098 0,020
  • Liiketoiminnan rahavirta oli -1,7 miljoonaa euroa (2,1 miljoonaa euroa, 1-12 2015, sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).

  • Nettokassavirta oli -27,9 miljoonaa euroa, sisältäen huhtikuussa maksetun osingonjaon, investoinnit uuteen rakenteilla olevaan Oulun toimitilaan ja marraskuussa toteutetun yrityshankinnan (79,5 miljoonaa euroa, 1-12 2015, sisältäen Automotive-liiketoiminnan myyntiin sekä peruutettuun jakautumisprosessiin liittyvät kassavirrat sekä suoritettuun vapaaehtoiseen omien osakkeiden lunastamiseen liittyvät kassavirrat).

  • Omavaraisuusaste oli 87,0 prosenttia (90,5 prosenttia, 31.12.2015).

  • Nettovelkaantumisaste oli -70,3 prosenttia (-88,2 prosenttia, 31.12.2015).

Vertailu vuosineljänneksittäin

Konsernin liikevaihto ja liiketulos, MEUR 4Q/16 3Q/16 2Q/16 1Q/16 4Q/15
Liikevaihto 19,0 14,1 16,4 14,7 15,2
Liikevoitto /-tappio 0,9 0,9 0,8 -0,1 0,8
Tulos ennen veroja 1,1 1,1 1,0 -0,1 0,9
Katsauskauden tulos 1,4 1,1 1,0 -0,1 1,1

 

LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN, MEUR ja % 4Q/16 3Q/16 2Q/16 1Q/16 4Q/15
Aasia 0,2 0,0 0,4 0,0 0,0
1,1 % 0,1 % 2,7 % 0,2 % 0,0 %
Amerikat 3,8 2,9 3,2 2,3 2,9
19,9 % 20,7 % 19,8 % 15,3 % 19,2 %
Eurooppa 15,0 11,2 12,7 12,5 12,3
79,0 % 79,3 % 77,5 % 84,5 % 80,7 %

Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta

Bittium jatkoi tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja mobiiliin tietoturva- puolustus- ja viranomaismarkkinoille suunnattuihin tuotteisiin ja tuotealustoihin. Merkittävin tuotekehityspanostus katsauskaudella on ensisijaisesti ollut vaativille mobiilille tietoturva- ja viranomaismarkkinoille tarkoitettu, tietoturvallinen Bittium Tough Mobile LTE-älypuhelin. Aktivoiduista tuotekehitysmenoista merkittävä osa koostuu Bittium Tough Mobilen ja siihen liittyvien tietoturvaohjelmistojen jatkokehittämiseen liittyvistä investoinneista.

TUTKIMUS- JA TUOTEKEHITYSMENOT, MEUR 2016 2015
12 kk 12 kk
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot yhteensä 6,9 7,3
Aktivoitu taseeseen -0,9 -3,4
Kauden poistot ja arvonalentumiset tuotekehitysaktiivasta 0,3 0,2
Tuloslaskelmaan sisältyy kuluksi kirjattuja tutkimus- ja tuotekehitysmenoja 6,3 4,2
Tutkimus- ja tuotekehityspanostukset, % liikevaihdosta 10,8 % 12,9 %

 

AKTIVOITUJEN TUTKIMUS- JA TUOTEKEHITYSMENOJEN MÄÄRÄ TASEESSA, MEUR 2016 2015
12 kk 12 kk
Hankintameno kauden alussa 5,6 2,2
Lisäykset kauden aikana 0,9 3,4
Liiketoimintojen hankinta 0,2 0,3
Kauden poistot -0,3 -0,2
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 6,4 5,6

Liiketoiminnan kehittyminen loka-joulukuussa 2016

Bittiumin liikevaihto loka-joulukuussa 2016 kasvoi 24,7 prosenttia edellisvuodesta 19,0 miljoonaan euroon (15,2 miljoonaa euroa, 4Q 2015). Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 4,5 miljoonaa euroa (1,8 miljoonaa euroa, 4Q 2015), joka syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetun järjestelmän tuotetoimituksista, Bittium Tough Mobile -LTE-älypuhelimien ja niihin liittyvien tietoturvaohjelmistojen toimituksista sekä biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin liittyvien tuotteiden toimituksista. Palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 14,5 miljoonaa euroa (13,3 miljoonaa euroa, 4Q 2015). Palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi erikoisterminaalituotteisiin liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta. Liiketulos oli 0,9 miljoonaa euroa (0,8 miljoonaa euroa, 4Q 2015).

Huolimatta tuotekehityspalveluiden kysynnän laskusta tietoliikenteen verkkolaitevalmistajille kysyntä Bittiumin tuotekehityspalveluille on kehittynyt positiivisesti vuoden neljännellä vuosineljänneksellä. Myös IoT-markkinoilla tuotekehityspalveluiden kysyntä kehittyi positiivisesti. Toukokuussa 2015 aloitettu tuotekehitysprojekti Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa Android-pohjaisten satelliitti- ja maanpäällisissä verkoissa käytettävien mobiililaitteiden kehittämisestä MEXSAT-järjestelmään on jatkunut suunnitelmien mukaisesti.

Lokakuussa Bittium kertoi saaneensa tiedon merkittävän asiakasyhteistyön supistumisesta erään kansainvälisen tietoliikenteen verkkolaitevalmistajan kanssa vuoden 2017 kuluessa. Tuolloin saadun tiedon mukaan, mikäli asiakkaan suunnitellut toimenpiteet toteutuvat täysimääräisinä, Bittium arvioi toimenpiteillä voivan olla negatiivinen vaikutus Bittiumin vuoden 2017 liikevaihtoon ja liiketulokseen.

Bittium jatkoi vuoden neljännellä neljänneksellä tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä mobiililta tietoturva- puolustus- ja viranomaismarkkinoilta. Tuotekehityspanosten pääpainopiste oli edelleen mobiiliin tietoturva- ja viranomaismarkkinoille suunnatuissa tuotteissa. Viranomaismarkkinoiden ja mobiilin tietoturvamarkkinan kehitys on ollut kuitenkin jonkin verran ennakoitua hitaampaa.

Tietoturvallisen Bittium Tough Mobile -LTE-älypuhelimen kehittämistä jatkettiin, ja niiden toimituksia tehtiin neljännen vuosineljänneksen aikana. Lokakuussa yhtiö ilmoitti tehneensä ensimmäisen VoLTE-puhelun Bittium Tough Mobilella viranomaisten LTE Band 14 -verkossa Yhdysvalloissa.

Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmää, Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN), kehitettiin edelleen ja järjestelmään liittyviä tuotteita toimitettiin myös neljännen vuosineljänneksen aikana. Puolustusmarkkinoille suunnattujen tuotteiden ja palveluiden vientiponnisteluita ulkomaille jatkettiin ja marraskuussa yhtiö ilmoitti saaneensa tilauksen Viron puolustusvoimille toimitettavasta taktisen tiedonsiirron järjestelmästä ja siihen liittyvästä integrointityöstä.

Marraskuussa Bittium esitteli taktisen kommunikaation tuotteitaan ja ratkaisujaan puolustusteollisuudelle suunnatuilla Indo Defence 2016-messuilla Jakartassa, Indonesiassa. Joulukuussa yhtiö kertoi demonstroineensa yhteistyössä Leonardon, Thalesin ja Suomen Puolustusvoimien kanssa kenttäolosuhteissa eurooppalaisessa ESSOR-ohjelmistoradiohankkeessa (European Secure Software defined Radio) kehitetyn radioaaltomuodon suorituskykyä ja toiminnallisuuksia. Demonstraatiolla todennettiin sitä kuinka Euroopan eri maiden maavoimat voivat kommunikoida toistensa kanssa saumattomasti maiden välisissä sotilasyhteisoperaatioissa yhteisen radioaaltomuodon välityksellä, riippumatta siitä mitä radioalustaa kukin käyttää.

Marraskuussa Bittium ilmoitti laajentavansa teknologiaosaamistaan hankkimalla omistukseensa terveydenhuollon teknologiaan ja palveluntarjontaan erikoistuneet Mega Elektroniikka Oy:n ja MegaKoto Oy:n ostamalla 100% Remega Oy:n osakekannasta. Mega Elektroniikka Oy (nyt Bittium Biosignals Oy) on vuonna 1983 perustettu suomalainen yritys, joka on ISO13485-sertifioitu lääkintälaitevalmistaja. Yhtiö on erikoistunut biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. MegaKoto Oy (nyt Bittium Medanalytics Oy) tarjoaa sydämen rytmihäiriöiden kokonaisvaltaista seurantapalvelua asiakkailleen, joita ovat terveyskeskukset sekä terveyspalveluita tarjoavat yritykset ja sairaalat.

Kaupan myötä Bittiumin omistukseen siirtyivät sydämen etämonitorointiin keskittynyt Faros-tuoteperhe, aivojen sähköisen toiminnan mittaamiseen keskittynyt NeurOne -tuote, kertakäyttöinen BrainStatus-pika-analyysipanta muun muassa epilepsian ja aivohalvauksen tunnistamiseen ja ensihoitoon sekä muita terveydenhuollon teknologiatuotteita. Faros-laitteilla on EU:n lääkintälaitedirektiivin mukainen CE Class IIa -hyväksyntä ja Yhdysvalloissa FDA-hyväksyntä. Bittium Medanalytics Oy on Valviran hyväksymä yksityinen terveydenhuollon palveluiden tuottaja, jonka sydämen seurantaan tehtyä Kardiolog.fi -palvelua käyttää yli 70 suomalaista terveyskeskusta ja yksityistä lääkäriasemaa. Tämä kauppa oli osa Bittiumin päivitettyä strategiaa, joka julkaistiin myöhemmin marraskuussa.

Bittium julkaisi päivitetyn strategian ja taloudelliset tavoitteensa 24.11. Päivitetyn strategiansa mukaisesti Bittium muodostaa uuden tuote- ja palvelualueen terveydenhuollon teknologian ympärille. Yhdistämällä terveydenhuollon teknologiat, yhtiön pitkän kokemuksen ja osaamisen langattomassa teknologiassa sekä tietoturvateknologiassa antaa erinomaiset edellytykset palvella asiakkaita terveydenhuollon sektorilla tarjoamalla heille uudenlaisia tuotteita ja palveluita. Bittiumilla on nyt kolme toisiaan tukevaa tuote- ja palvelualuetta: Defense & Security, Connectivity Solutions ja Medical Technologies. Lisäksi Bittium kertoi investoinneista kasvun nopeuttamiseksi ja kansainvälisen markkina-aseman vahvistamiseksi, sekä päivitti taloudellisia tavoitteitaan.

Marraskuussa Bittium esitteli innovatiivisia kardiologian ja neurologian tuotteitaan ja ratkaisujaan Medica 2016-messuilla Düsseldorfissa, Saksassa. Esiteltävät tuotteet ja ratkaisut olivat sydämen etämonitorointiin tarkoitetut Faros ECG Event ja Faros ECG Mobile -ohjelmistoratkaisut, Faros Cardiac Rehab -monitorointiratkaisu, BrainStatus -moduuli sekä Faros ECG -tuoteperhe.

Katsauskauden merkittävät tapahtumat

Bittium Oyj:n vuoden 2008 optio-ohjelmaan perustuvilla 2008C-optio-oikeuksilla merkittiin 1.12.2015 - 31.3.2016 välisenä aikana yhteensä 55.498 uutta osaketta. Merkintähinta, 30.523,90 euroa, kirjattiin yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon. Osakemerkintöjä vastaavat osakemäärän lisäykset merkittiin kaupparekisteriin 10.2.2016 ja 14.4.2016. Uudet osakkeet tuottivat omistajilleen osakkeenomistajan oikeudet rekisteröintipäivästä lähtien. Rekisteröidyt uudet osakkeet otettiin kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq Helsingissä 11.2.2016 ja 15.4.2016 Bittium Oyj:n vanhojen osakkeiden lisäerinä. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2008C päättyi 31.3.2016.

Bittium Oyj:n hallitus päätti 22.3.2016 suunnatusta maksuttomasta osakeannista yhtiön osakepalkkioiden maksamista varten yhtiön avainhenkilöille. Osakeannissa annettiin osakepalkkioon oikeutetuille avainhenkilöille vastikkeetta enintään 58.000 kappaletta yhtiön uusia osakkeita palkkio-osakkeita koskevien ehtojen mukaisesti. Osakeannissa palkkionsaajina oli yhdeksän yhtiön johtoon ja henkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakeannissa tarjotuista enintään 58.000 osakkeesta merkittiin 37.500 osaketta. Annettavat 37.500 osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin ja kirjattiin osakkeiden saajien arvo-osuustileille 24.3.2016 ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin pörssilistalla 29.3.2016. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Bittium Oyj:n osakemäärä oli 35.693.166 osaketta.

27.4.2016 Bittium kertoi nimityksistä johtoryhmässä. DI Sami Kotkajuuri (s. 1967) nimitettiin Bittium Oyj:n liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Kotkajuuri on ollut Bittiumin palveluksessa vuodesta 2009. DI Klaus Mäntysaari (s. 1966) nimitettiin Connectivity Solutions -tuote- ja palvelualueen johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Mäntysaari on ollut Bittiumin palveluksessa vuodesta 2004. Connectivity Solutions -tuote- ja palvelualueella Bittium tarjoaa tuotekehityspalveluita ja räätälöityjä ratkaisuja langattoman tietoliikenteen markkinoille sekä muille yrityksille, jotka tarvitsevat langatonta yhteyttä laitteisiinsa.

5.10. Bittium kertoi saaneensa tiedon merkittävän asiakasyhteistyön supistumisesta erään kansainvälisen tietoliikenteen verkkolaitevalmistajan kanssa vuoden 2017 kuluessa. Saadun tiedon mukaan, mikäli asiakkaan suunnitellut toimenpiteet toteutuvat täysimääräisinä, toimenpiteillä voi olla negatiivinen vaikutus Bittiumin vuoden 2017 liikevaihtoon ja liiketulokseen. Yhteistyön supistumisella ei ole vaikutuksia julkistettuihin Bittiumin vuoden 2016 näkymiin.

Bittium kertoi, että osana yhtiön strategiatyötä se tulee arvioimaan yhteistyön supistumisen vaikutuksia 1.7.2015 julkistettuihin strategisten linjausten yhteydessä annettuihin taloudellisiin tavoitteisiin. Bittium arvioi tuolloin näitä taloudellisia tavoitteitaan seuraavasti: ”Tavoitteena vuosien 2015 - 2017 aikana on kasvattaa liikevaihtoa vähintään 10 prosenttia vuosittain ja saavuttaa liikevoittotaso 10 prosenttia liikevaihdosta viimeistään vuonna 2017. Bittiumin tavoitteena on, että omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvan liikevaihdon osuus koko liikevaihdosta vuonna 2017 on selvästi suurempi kuin vuonna 2014, jolloin tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 26,7 prosenttia.”

10.11. Bittium kertoi laajentavansa teknologiaosaamistaan hankkimalla omistukseensa terveydenhuollon teknologiaan ja palveluntarjontaan erikoistuneet Mega Elektroniikka Oy:n ja MegaKoto Oy:n. Mega Elektroniikka Oy (nyt Bittium Biosignals Oy) on vuonna 1983 perustettu suomalainen yritys, joka on ISO13485-sertifioitu lääkintälaitevalmistaja. Yhtiö on erikoistunut biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. MegaKoto Oy (nyt Bittium Medanalytics Oy) tarjoaa sydämen rytmihäiriöiden kokonaisvaltaista seurantapalvelua asiakkailleen, joita ovat terveyskeskukset sekä terveyspalveluita tarjoavat yritykset ja sairaalat.

Remega konsernin ja MegaKoto Oy:n vuoden 2015 pro forma liikevaihto oli yhteensä noin 3,1 miljoonaa euroa ja pro forma liikevoitto noin 0,2 miljoonaa euroa. Yhtiöiden palveluksessa on 28 työntekijää ja niiden toimipiste sijaitsee Kuopiossa.

Osakekauppana toteutettavan yritysoston velaton käteiskauppahinta oli 8,0 miljoonaa euroa, pitäen sisällään MegaKoto Oy:n osakkeita koskevan kauppahinnan, jota oikaistiin ostettujen yhtiöiden hankintahetken kassavaroihin, velkoihin ja käyttöpääomaan perustuvalla summalla. Edellä mainitun kauppahinnan lisäksi Bittium maksaa myyjille lisäkauppahintana enintään 1,0 miljoonaa euroa sillä edellytyksellä, että hankittu liiketoiminta saavuttaa tietyt taloudelliset tavoitteet 1.1.2017 - 31.12.2018 välisenä aikana. Mahdollinen lisäkauppahinta maksetaan käteisellä tavoitteiden toteuduttua.

23.11. Bittium kertoi muuttavansa taloudellisen raportoinnin käytäntöään siten, että julkaisee taloudelliset raportit puolelta vuodelta ja koko tilikaudelta mutta ei enää julkaise osavuosikatsauksia kolmelta ja yhdeksältä kuukaudelta.

24.11. Bittium päivitti taloudellisia tavoitteitaan ja strategiaansa vahvistaakseen asemaansa kansainvälisillä markkinoilla sekä kiihdyttääkseen kasvuaan. Yhtiö kertoi suunnittelevansa merkittävien investointien tekemistä tulevaisuuteen lisäämällä huomattavasti tuotekehitysinvestointeja omiin tuotteisiin ja ratkaisuihin vuonna 2017. Investoinnit tulevat tuottamaan pitkällä ajanjaksolla puolustus- ja viranomaismarkkinoiden luonteen mukaisesti, joten yhtiö suunnittelee aktivoivansa tuotekehityskulut valtaosiltaan taseeseen. Yhtiöllä on vahva tase- ja rahoitusasema.

Bittium kertoi myös päättäneensä muodostaa uuden tuote- ja palvelualueen terveydenhuollon teknologian ympärille. Yhdistämällä terveydenhuollon teknologiat, Bittiumin pitkän kokemuksen ja osaamisen langattomassa teknologiassa sekä tietoturvateknologiassa antaa erinomaiset edellytykset palvella asiakkaita terveydenhuollon sektorilla tarjoamalla heille uudenlaisia tuotteita ja palveluita. Ensimmäisenä askeleena terveydenhuollon teknologiaosaamisen kartuttamiseksi Bittium hankki 10.11.2016 omistukseensa biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin erikoistuneen yhtiön Mega Elektroniikka Oy:n. Bittiumilla on nyt kolme toisiaan tukevaa tuote- ja palvelualuetta, jotka ovat Defense & Security, Connectivity Solutions ja Medical Technologies. Yhtiö kertoi myös jatkavansa epäorgaanisen kasvumahdollisuuksien tutkimista kaikilla tuote- ja palvelualueilla ja on valmis investoimaan yritysostoihin, jotka tukevat yhtiön kasvustrategiaa.

Taloudellisista tavoitteistaan Bittium kertoi 24.11. seuraavaa: Bittium on ilmoittanut aiemmin tavoittelevansa 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja pyrkivänsä saavuttamaan 10 prosentin liikevoittotavoitteen viimeistään vuoden 2017 aikana. Yhtiö uskoo tulevina vuosina pystyvänsä kasvattamaan liikevaihtoa jopa aiemmin ilmoitettua tavoitetta enemmän ja asettaa tavoitteekseen ylittää 10 prosentin vuotuisen liikevaihdon kasvutavoite. Yhtiö ei kuitenkaan usko voivansa saavuttaa liikevaihdon kasvuun ja liikevoittotasoon asetettuja tavoitteita vielä vuonna 2017. Syy tähän on yhtiön aiemmin julkistaman merkittävän tietoliikenneasiakkaan yhteistyön päättyminen, jonka odotetaan toteutuvan nopeammin ja laajemmin kuin yhtiö aiemmin ennakoi. Bittiumin saaman tiedon mukaan tämän asiakasyhteistyön tuoma liikevaihto loppuu kokonaan vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen aikana. Tässä laajuudessa tapahtuva suuri ja nopea palveluliiketoiminnan liikevaihdon lasku on todennäköisesti vaikea korvata nopeasti. Lisäksi vuoden 2017 liikevoiton tasoon vaikuttavat osaltaan myös tulevaisuuden kasvun mahdollistamiseksi suunnitellut panostukset.

Bittiumin tavoitteena on edelleen kasvattaa tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvaa liikevaihtoa. Yhtiön aiemmin ilmoittamien tavoitteiden mukaan Bittiumin omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvan liikevaihdon osuus koko liikevaihdosta vuonna 2017 on selvästi suurempi kuin vuonna 2014, jolloin tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 26,7 prosenttia.

24.11. Bittium kertoi muutoksista Bittium Oyj:n johtoryhmässä ja yhtiön organisaatiorakenteessa. Muutokset tukevat yhtiön samana päivänä julkaistua päivitettyä strategiaa. Strategiansa mukaan Bittiumin liiketoiminta keskittyy kolmeen tuote- ja palvelualueeseen, jotka ovat Defense & Security, Connectivity ja Medical Technologies. Defense & Security –tuote- ja palvelualueen vetäjäksi nimitettiin DI Jari Sankala. Connectivity –tuote- ja palvelualueen johtajana jatkaa DI Klaus Mäntysaari. Medical Technologies –tuote- ja palvelualueen johtajaksi nimitettiin DI Arto Pietilä.

Bittiumin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja Sami Kotkajuuri päätti siirtyä uusiin haasteisiin ja irtisanoutui yhtiön palveluksesta. Kotkajuuri jatkoi Bittiumilla vuoden 2016 loppuun saakka.

1.12.2016 alkaen Bittiumin johtoryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt: toimitusjohtaja Hannu Huttunen (puheenjohtaja), talousjohtaja Pekka Kunnari, lakiasiainjohtaja Kari Jokela, viestintä- ja markkinointijohtaja Karoliina Fyrstén, tuote- ja palvelualueiden johtajat Jari Sankala, Klaus Mäntysaari ja Arto Pietilä sekä engineering-toiminnoista vastaava johtaja Jari-Pekka Innanen.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Yhtiöllä ei ollut merkittäviä tapahtumia katsauskauden jälkeen.

Vuoden 2017 näkymät

Bittium tulee jatkamaan epäorgaanisen kasvumahdollisuuksien tutkimista kaikilla tuote- ja palvelualueilla ja on valmis investoimaan yritysostoihin, jotka tukevat yhtiön kasvustrategiaa. Langattomuuden lisääntyminen, yhä kasvavat tiedonsiirtomäärät ja tarve turvatulle tiedonsiirrolle luovat kysyntää Bittiumin osaamiselle, tuotteille ja tuotealustoille. Bittiumilla on edelleen hyvät mahdollisuudet kasvaa kannattavasti pitkällä aikavälillä. Bittiumin tavoitteena on edelleen kasvattaa tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvaa liikevaihtoa.

Bittium on aiemmin ilmoittanut tavoittelevansa 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja pyrkivänsä saavuttamaan 10 prosentin liikevoittotavoitteen viimeistään vuoden 2017 aikana. Yhtiö uskoo tulevina vuosina pystyvänsä kasvattamaan liikevaihtoa jopa aiemmin ilmoitettua tavoitetta enemmän ja asettaa tavoitteekseen ylittää 10 prosentin vuotuisen liikevaihdon kasvutavoite. Yhtiö ei kuitenkaan usko voivansa saavuttaa liikevaihdon kasvuun ja liikevoittotasoon asetettuja tavoitteita vielä vuonna 2017. Syy tähän on aiemmin julkistamamme merkittävän tietoliikenneasiakkaan yhteistyön päättyminen. Yhtiön saaman tiedon mukaan tämän asiakasyhteistyön tuoma liikevaihto loppuu kokonaan vuoden 2017 toisen vuosineljänneksen aikana. Tässä laajuudessa tapahtuvan suuren ja nopean palveluliiketoiminnan liikevaihdon laskun korvaaminen lyhyellä aikavälillä muilla hankkeilla ei ole mahdollista, mikä vaikuttaa erityisesti vuoden 2017 liikevaihdon ja liiketuloksen kehittymiseen. Lisäksi vuoden 2017 liikevoiton tasoon vaikuttavat osaltaan myös tulevaisuuden kasvun mahdollistamiseksi suunnitellut panostukset.

Bittium odottaa vuoden 2017 liikevaihdon pysyvän samalla tasolla kuin edellisvuonna (64,2 miljoonaa euroa vuonna 2016). Liiketuloksen odotetaan olevan negatiivinen (2,5 miljoonaa euroa vuonna 2016).

Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen kappaleessa ”Markkinanäkymät”.

Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen kappaleessa "Riskit ja epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.

Markkinanäkymät

Bittiumin asiakkaat toimivat eri toimialoilla, joilla jokaisella on omia toimialakohtaisia kysynnän kehittymistä ohjaavia tekijöitä. Yhteisenä kysyntää lisäävänä tekijänä koko asiakaskunnassa on kasvava tarve yhä laadukkaammalle ja tietoturvalliselle tiedonsiirrolle. Bittium on pitkäaikaisen teknologia- ja mittausosaamisensa ja langattomien viestintäratkaisujen tuotekehityskokemuksensa ansiosta hyvässä asemassa tarjoamaan asiakkailleen räätälöitäviä kokonaisratkaisuja.

Seuraavien tekijöiden odotetaan luovan kysyntää Bittiumin tuotteille ja palveluille vuonna 2017 ja siitä eteenpäin:

  • Langattomassa tietoliikenteessä 4G-teknologia-kehitystyö on vähentynyt merkittävästi, mikä vaikuttaa lähitulevaisuudessa matkapuhelinverkkojen kokonaismarkkinoiden laskemiseen. Teknologian kehittäminen kohti 5G:tä on lähtenyt hyvin käyntiin, mikä luo kysyntää Bittiumin tuotekehityspalveluille enenevässä määrin. 5G-kehitystyö on kuitenkin vasta alkamassa, eikä se tule lähivuosina korvaamaan aiempaa 4G-teknologian kehitystyön määrää. Tästä syystä jatkossa tuotekehityspalvelukysynnän verkkolaitevalmistajille odotetaan olevan merkittävästi edellisvuosia alhaisempi.

  • Digitalisaation yleistyessä tietoturvallinen esineiden internet (Internet of Things, IoT) on noussut merkittäväksi kehitysalueeksi lähes kaikilla toimialoilla. Kysyntää Bittiumin palveluille ja räätälöidyille ratkaisuille luo yritysten kasvava tarve digitalisoida toimintaansa, kerätä tietoa langattomasti ja siirtää tieto internetiin ja pilvipalveluihin. Tätä varten markkinoille tarvitaan vaativaan teollisuuskäyttöön sekä vapaa-ajan sovelluksiin tarkoitettuja tietoturvallisia laitteita, jotka keräävät laitteen käyttämien sensoreiden tuoman informaation ja luovat laitteelle langattomasti luotettavan yhteyden internetiin ja pilvipalveluihin. Myös erilaisten järjestelmien ja teknologioiden integroinnilla on tärkeä rooli kokonaispalvelun mahdollistamisessa. Suurien datamäärien käsittelemisen helpottamista ja nopeuttamista varten kehitteillä on erilaisia oppivia järjestelmiä ja laitteita, jotka hyödyntävät toiminnassaan erilaisia tekoäly-teknologioita.

  • LTE-teknologian, älypuhelinten ja älypuhelinsovellusten käyttö lisääntyy viranomaismarkkinoilla, mikä luo kysyntää tietoturvalliselle Bittium Tough Mobile LTE-älypuhelimelle ja Bittiumin tuotealustaan pohjautuville asiakaskohtaisille erikoisterminaaleille viranomais- ja mobiilissa tietoturvamarkkinassa. Yleinen tietoisuus mobiilien tietoturvauhkien vaaroista lisääntyy ja kiinnostuneisuus tietoturvallisista matkaviestimistä on kasvanut. Myös kiinnostuneisuus maanpäällis- ja satelliittiyhteyksiä käyttäviä laitteita eli LTE-SAT-hybridipäätelaitteita kohtaan on kasvanut viranomaisten kriittisten viestintäyhteyksien toimivuuden edelleen parantamiseksi. Päätelaitteiden myynnin odotetaan kehittyvän maltillisesti viranomaismarkkinoiden luonteen mukaisesti.

  • Julkisten langattomien yhteyksien hyödyntäminen kannettavissa laitteissa lisääntyy myös vaativassa ammattikäytössä, kuten julkisten palveluiden alueella. Tämä luo vaatimuksia langattomien yhteyksien helppokäyttöisyydelle ja tietoturvallisuudelle. Bittium SafeMove -tuoteperheen tuotteet lisäävät kannettavien laitteiden helppokäyttöisyyttä ja tietoturvallisuutta vaativassa käytössä.

  • Puolustusmarkkinoilla taktisessa tiedonsiirrossa valtioiden puolustusvoimat ja muut viranomaistahot tarvitsevat verkkoja, joissa yhä enemmän liikkeessä olevat verkon käyttäjät voivat siirtää luotettavasti ja tietoturvallisesti yhä suurempia datamääriä, mikä luo kysyntää Bittiumin TAC WIN -laajakaistaverkolle ja muille Bittiumin IP -pohjaisille (Internet Protocol) taktisen tiedonsiirron ratkaisuille. Bittium jatkaa taktisen tiedonsiirron tuotteiden vientiponnisteluita kansainvälisille markkinoille ja tavoittelee saavansa vuoden 2017 aikana uusia ulkomaisia asiakkuuksia. Myynnin kehittyminen on maltillista puolustusteollisuuden pitkistä myyntisykleistä johtuen.

  • Sydänongelmat ja aivohalvaus ovat yleisimpiä kuolemaan johtavia tapahtumia ja niiden oireiden tunnistaminen mittaustiedon pohjalta varhaisessa vaiheessa mahdollistaa vaikuttavien hoitotoimenpiteiden aloittamisen nopeasti. Sairauksien ja terveysongelmien ennaltaehkäisyyn panostetaan yhä enenevässä määrin. Terveydenhuollon teknologian markkinoilla on tapahtumassa merkittävä muutos potilaiden hoidossa niin sairaaloiden sisällä kuin ulkopuolellakin. Potilaiden kotiuttamista tavoitellaan yhä varhaisemmassa vaiheessa, mikä voi tuoda terveydenhuoltoon merkittävää kustannustehokkuutta. Eräs kasvava IoT:n sovellusalue onkin terveydenhuollon teknologia, joka osaltaan mahdollistaa näiden muutosten toteuttamisen. Varhaisemman kotiuttamisen edellytyksenä on tarkan seurannan ja mittauksen mahdollistaminen kotiolosuhteissa etämonitoroinnin avulla. Tähän tarpeeseen vastaa mm. Bittiumin sydämen etämonitorointiin tarkoitettu Faros-tuoteperhe ja aivojen sähköisen toiminnan mittaamiseen tarkoitettu NeurOne-tuoteperhe.

Riskit ja epävarmuustekijät

Bittium on tunnistanut useita liiketoimintaan, markkinoihin ja talouteen liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myynnin ja tuloksen tasoon.

Markkinariskit

Kansainvälisen talouden epävarmuus voi vaikuttaa Bittiumin palvelujen, ratkaisuiden ja tuotteiden kysyntään sekä aiheuttaa esimerkiksi hinnoittelupaineita. Lyhyellä tähtäimellä se voi vaikuttaa erityisesti henkilöstön käyttöasteeseen, laskutettavuuteen ja keskimääräisiin tuntihintoihin T&K -palvelussa. Kasvava poliittinen kansainvälinen epävarmuus voi myös vaikuttaa Bittiumin palvelujen, ratkaisuiden ja tuotteiden kysyntään ja hintakilpailukykyyn eri maantieteellisillä alueilla.

Bittiumin asiakaskuntaan kuuluu muun muassa telekommunikaatioteollisuudessa toimivia yhtiöitä sekä puolustus- ja muita viranomaisia ja heille tuotteita toimittavia yrityksiä, joten Bittium on altistunut näitä teollisuuden aloja koskeville markkinamuutoksille.

Bittium on lokakuussa 2016 saanut tiedon merkittävän asiakasyhteistyön supistumisesta erään kansainvälisen tietoliikenteen verkkolaitevalmistajan kanssa vuoden 2017 kuluessa. Merkittävä osa Bittiumin liikevaihdosta on kertynyt tuotekehityspalveluiden myynnistä kyseiselle tietoliikennelaitevalmistajalle. Yhteistyön supistumisella ei ole ollut vaikutuksia Bittiumin vuoden 2016 tulokseen, mutta mikäli asiakkaan suunnitellut toimenpiteet toteutuvat täysimääräisinä, toimenpiteillä voi olla negatiivinen vaikutus Bittiumin vuoden 2017 liikevaihtoon ja liiketulokseen. Merkittävä osa Bittiumin liikevaihdosta kertyy edelleen tuotteiden ja tuotekehityspalvelujen myynnistä puolustus- ja muille viranomaisille ja heille tuotteita toimittaville yrityksille. Poikkeama ennakoidusta liiketoiminnan kehittymisestä tällaisten asiakaskeskittymien kanssa voisi johtaa merkittäviin poikkeamiin Bittiumin tulevaisuuden näkymissä sekä liikevaihdon ja liiketuloksen osalta kuluvan tilikauden aikana ja sen jälkeen.

Bittium pyrkii laajentamaan asiakaspohjaansa pidemmällä aikavälillä niin, että riippuvuus yksittäisistä asiakkaista vähenee, jolloin yhtiöön vaikuttaisi lähinnä Bittiumin asiakaskuntaan kuuluvien yhtiöiden teollisuudenalojen yleinen liiketoimintaympäristö yksittäisten asiakassuhteiden kehittymisen sijaan. Tarkempi markkinakatsaus on esitetty tässä tilinpäätöstiedotteessa osiossa "Markkinanäkymät".

Liiketoimintaan liittyvät riskit

Yhtiön operatiiviseen liiketoimintaan liittyy riskejä pääasiassa seuraavilla osa-alueilla: asiakkaiden tuoteohjelmapäätösten epävarmuus ja heidän valintansa oman kehitystyön ja ostopalvelujen välillä, sekä toisaalta heidän päätöksensä jatkaa, vähentää tai lopettaa nykyisiä tuoteohjelmiaan, suurten asiakasprojektien toteutus ja hallinta, projektiresurssien kasvattaminen ja alasajo, henkilöstön saatavuus työmarkkinoilta, tärkeimpien teknologioiden ja komponenttien saatavuus kaupallisesti hyväksyttävin ehdoin ja niiden menestyksekäs hyödyntäminen, kilpailutilanne ja mahdolliset markkinoiden viiveet, asiakas- ja alihankintasopimusten oikea-aikainen solmiminen kohtuullisin kaupallisin ehdoin, tuotekehitysprojektien viiveet, aktivoitujen tuotekehitysinvestointien tuotto-odotusten toteutuminen, varastojen arvostusriskit ja suunniteltua suurempia T&K-kustannuksia aiheuttavat tuotekehityksen teknologiariskit sekä tuotteiden valmistamisen käynnistämiseen liittyvät riskit. Liikevaihdon kertymiseen liittyvät tavanomaiset ajoitusriskit, sekä nykyisten, että uusien tuotteiden ja asiakkaiden osalta. Bittiumilla on eräitä merkittäviä asiakasprojekteja, joiden jatkuminen ennakoidusta poikkeavasti voisi johtaa myös merkittäviin poikkeamiin tulevaisuuden näkymissä. Bittiumin saama tieto merkittävän asiakasyhteistyön supistumisesta erään kansainvälisen tietoliikenteen verkkolaitevalmistajan kanssa vuoden 2017 kuluessa voi vaikuttaa negatiivisesti Bittiumin vuoden 2017 liikevaihtoon ja tulokseen, mutta se ei ole vaikuttanut Bittiumin vuoden 2016 tulokseen. Lisäksi Bittiumin tuotteiden, ratkaisujen ja palveluiden myyntiin liittyy tavanomaisia teollisuuden takuu- ja tuotevastuuriskejä.

Tuoteliiketoimintaan liittyviä tyypillisiä riskejä ovat merkittävä riippuvuus toteutuvista tilaus- ja toimitusmääristä, ajoitusriskit ja mahdolliset markkinoiden viiveet. Edellä mainitut tekijät voivat ilmentyä alempina toimitusmäärinä tai korkeampina tuotantokuluina ja sitä kautta alhaisempana tuottona. Bittiumin tuotteiden tuominen kansainvälisille puolustus- ja muille viranomaismarkkinoille voi kestää ennakoitua pidempään, sillä hankkeet ovat tyypillisesti pitkiä ja osto-ohjelmat valmistellaan kansallisten ministeriöiden ohjauksessa ja käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa. Lisäksi valittujen tuotteiden hankinnat ajoittuvat useille vuosille.

Eräät Bittiumin liiketoiminnot toimivat vahvasti patentoiduilla teollisuuden aloilla, jolloin aineettomien oikeuksien hallintaan sisältyy riskejä, yhtäältä liittyen Bittiumin tuotteissa ja palveluissa käytettyjen teknologioiden saatavuuteen kaupallisesti hyväksyttävin ehdoin, ja toisaalta liittyen kykyyn puolustautua Bittiumin ja kolmansilta osapuolilta lisensioituja teknologioita koskevilta suojattujen immateriaalioikeuksien loukkausväitteiltä. Myös toimialan ulkopuoliset patentinhaltijat toimivat aktiivisemmin hallussaan olevien patenttiensa puolustamiseksi ja kaupallistamiseksi ja tämä osaltaan lisää immateriaalioikeuksien hallintaan liittyviä riskejä. Pahimmillaan suojattujen immateriaalioikeuksien loukkaamisesta johtuvat vaateet voisivat johtaa merkittäviin korvausvastuisiin. Lisäksi mahdolliset haasteet tärkeimpien teknologioiden ja komponenttien globaalissa saatavuudessa sekä tarvittavien vientilupien myöntämisessä voivat vaikuttaa asiakasprojektien etenemiseen ja tuotteiden toimituskykyyn. Yhtiö muutti nimensä Bittium Oyj:ksi 1.7.2015 ja alkoi samalla käyttää uutta tavaramerkkiä. Uuden tavaramerkin rekisteröintiin ja käyttöön voi sisältyä tavanomaisia uuden tavaramerkin käyttöönottoon liittyviä riskejä.

Rahoitusriskit

Kansainvälisen talouden epävarmuus voi johtaa maksuviivästyksiin ja lisätä luottotappioiden riskiä ja toisaalta heikentää rahoituksen saatavuutta ja ehtoja. Bittium rahoittaa toimintansa pääosin operatiivisen liiketoiminnan tulorahoituksella ja saattaa ajoittain hakea lisärahoitusta valituilta rahoituslaitoksilta. Tällä hetkellä Bittiumilla on Nordea Pankki Suomi Oyj:ltä 10,2 miljoonan euron ja Pohjola Pankki Oyj:ltä 10,0 miljoonan euron sitovat luottolimiittisopimukset. Näistä yleisiin rahoitustarpeisiin tarkoitetuista sopimuksista 20,0 miljoonaa euroa on voimassa 30.6.2017 saakka ja 0,2 miljoonaa euroa 29.9.2017 saakka. Näihin sopimuksiin sisältyy tavanomaisia muun muassa omavaraisuusasteeseen, sekä omaisuuden luovutukseen ja panttaamiseen liittyviä kovenantteja. Ei ole mitään varmuutta siitä, ettei lisärahoitusta tarvita, mikäli Bittiumin liiketoiminta kehittyisi selvästi odotettua heikommin. Eräiden Bittiumin liiketoimintojen asiakasriippuvuus voi näkyä erääntyneisiin saataviin liittyvänä, viime kädessä luottotappioriskin, keskittymisenä.

Tase ja rahoitus

31.12.2016 taseen lukuja on verrattu 31.12.2015 taseeseen (miljoonaa euroa).
31.12.2016 31.12.2015
Pitkäaikaiset varat 30,3 14,4
Lyhytaikaiset varat 123,0 145,0
Varat yhteensä 153,3 159,4
Osakepääoma 12,9 12,9
Muu pääoma 117,7 124,6
Oma pääoma yhteensä 130,6 137,6
Pitkäaikaiset velat 3,1 2,0
Lyhytaikaiset velat 19,6 19,8
Oma pääoma ja velat yhteensä 153,3 159,4
Rahavirrat katsauskaudella: 1-12/2016 1-12/2015
+ kauden tulos +/- suoriteperusteisten erien oikaisu 5,0 12,2
+/- käyttöpääoman muutos -7,6 -6,2
- korot, verot ja saadut osingot 0,9 -3,9
= liiketoiminnan rahavirta -1,7 2,1
- investointien rahavirta -14,5 579,6
- rahoituksen rahavirta -11,6 -502,2
= kassavarojen muutos -27,9 79,5

Liiketoiminnan rahavirta 2015 sisältää sekä jatkuvat että lopetetut liiketoiminnot.

Bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 18,5 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit olivat katsauskaudella 18,4 miljoonaa euroa. Katsauskauden kokonaispoistot olivat 3,3 miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä, mukaan lukien rahoitusleasing-velat, oli katsauskauden päättyessä 3,2 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa 31.12.2015). Katsauskauden päättyessä Bittiumin omavaraisuusaste oli 87,0 prosenttia (90,5 prosenttia 31.12.2015).

Kassavarat katsauskauden lopussa olivat 94,9 miljoonaa euroa (122,8 miljoonaa euroa 31.12.2015).

Bittiumilla on yhteensä 20,2 miljoonan euron sitovat luottolimiittisopimukset, joista 20,0 miljoonaa euroa on voimassa 30.6.2017 saakka ja 0,2 miljoonaa euroa 29.9.2017 saakka. Katsauskauden päättyessä näistä limiiteistä oli käytössä 0,1 miljoonaa euroa.

Bittiumin valuuttastrategian tavoitteena on turvata liiketoiminnan kate muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla valuuttakurssien vaikutus. Valuuttastrategian periaatteiden mukaan suojataan asianomaisen valuutan nettopositiota sen ylittäessä valuuttastrategiassa määritetyn euromääräisen raja-arvon. Nettopositio määritellään myyntisaatavien, ostovelkojen, tilauskannan sekä budjetoidun nettovaluuttavirran perusteella.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2016 tammi-joulukuussa keskimäärin 569 henkilöä. Vuoden 2016 lopussa henkilöstön määrä oli 623 (517 henkilöä vuoden 2015 lopussa). Suurin osa Bittium henkilöstöstä on tuotekehitysinsinöörejä.

Muutoksia yhtiön johdossa

Nimityksiä yrityksen johdossa

Bittium ilmoitti 27.4.2016 seuraavista nimityksistä yrityksen johdossa:

DI Sami Kotkajuuri (s. 1967) nimitettiin Bittium Oyj:n liiketoiminnan kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Kotkajuuri oli ollut Bittiumin palveluksessa vuodesta 2009. Viimeisimpänä hän vastasi IoT (Internet of Things) Solutions -tuote ja palvelualueesta, jossa tarjonta koostuu tuotekehityspalveluista ja räätälöidyistä ratkaisuista yrityksille, jotka tarvitsevat langatonta yhteyttä laitteisiinsa. Kotkajuuri jatkaa yhtiön johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Hannu Huttuselle.

DI Klaus Mäntysaari (s. 1966) nimitettiin Connectivity Solutions -tuote- ja palvelualueen johtajaksi 1.5.2016 alkaen. Mäntysaari on ollut Bittiumin palveluksessa vuodesta 2004, viimeisimpänä langattoman tietoliikenteen markkinoille suunnittelu- ja kehityspalveluita tarjoavan Telecom-tuote- ja palvelualueesta vastaavana johtajana. Hän jatkaa yhtiön johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Hannu Huttuselle.

Muutoksia yrityksen organisaatiorakenteessa ja johtoryhmässä

Bittiumin hallitus päätti 24.11. muutoksista yhtiön organisaatiorakenteessa ja johtoryhmässä tukeakseen yhtiön samana päivänä julkistettua päivitettyä strategiaa. Strategiansa mukaan Bittiumin liiketoiminta keskittyy kolmeen tuote- ja palvelualueeseen, jotka ovat Defense & Security, Connectivity ja Medical Technologies.

Defense & Security -tuote- ja palvelualeen johtajaksi on nimitetty DI Jari Sankala. Sankala on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2011 ja siirtyy liiketoiminnan vetäjäksi myyntijohtajan tehtävistä. Bittiumin uudessa organisaatiorakenteessa myynti tullaan organisoimaan suoraan tuote- ja palvelualueiden alle. Connectivity-tuote- ja palvelualueen johtajana jatkaa DI Klaus Mäntysaari, joka on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2004. Uuden Medical Technologies -tuote- ja palvelualueen vetäjäksi on nimitetty DI Arto Pietilä. Pietilä on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2001, muun muassa Operations-toimintojen johtajana sekä sopimustuotekehityksen ja langattomien tietoliikenneratkaisujen vetäjänä. Ennen Bittiumia Pietilä toimi Polar Electro Oy:n toimitusjohtajana.

Bittiumin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja Sami Kotkajuuri päätti siirtyä uusiin haasteisiin ja irtisanoutui yhtiön palveluksesta. Kotkajuuri jatkoi Bittiumilla vuoden 2016 loppuun saakka.

1.12.2016 alkaen Bittiumin johtoryhmään kuuluivat seuraavat henkilöt: toimitusjohtaja Hannu Huttunen (puheenjohtaja), talousjohtaja Pekka Kunnari, lakiasiainjohtaja Kari Jokela, viestintä- ja markkinointijohtaja Karoliina Fyrstén, tuote- ja palvelualueiden johtajat Jari Sankala, Klaus Mäntysaari ja Arto Pietilä sekä engineering-toiminnoista vastaava johtaja Jari-Pekka Innanen.

Liputusilmoitukset

Katsauskauden aikana ei tapahtunut omistussuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka olisivat johtaneet arvopaperimarkkinalain 2:9§:n edellyttämään ilmoitusvelvollisuuteen eli niin sanottuun liputusilmoitukseen.

Ilmoitukset johdon liiketoimista

11.8.2016 Ilmoitusvelvollinen: Seppo Laine, muu ylin johto. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimen luonne: luovutus. Liiketoimi on tehty omaisuudenhoidon nojalla. Liiketoimen päivämäärä: 8.8.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 20 000 kappaletta, keskihinta 5,90100 euroa.

22.8.2016 Ilmoitusvelvollinen: Jari Sankala, muu ylin johto. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimen luonne: hankinta. Liiketoimi on tehty omaisuudenhoidon nojalla. Liiketoimien päivämäärä: 17.8.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 2 408 kappaletta, keskihinta 5,90000 euroa.

22.8.2016 Ilmoitusvelvollinen: Jari Sankala, muu ylin johto. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimen luonne: hankinta. Liiketoimi on tehty omaisuudenhoidon nojalla. Liiketoimien päivämäärä 19.8.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 15 092, yksikköhinta 6,020000.

22.9.2016 Ilmoitusvelvollinen: Erkki Veikkolainen, hallituksen jäsen. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimien luonne: osakepalkkion vastaanottaminen. Liiketoimien päivämäärä 19.9.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 2 400 kappaletta, yksikköhinta 6,79253 euroa.

22.9.2016 Ilmoitusvelvollinen: Staffan Simberg, hallituksen jäsen. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimien luonne: osakepalkkion vastaanottaminen. Liiketoimien päivämäärä 19.9.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 1 371 kappaletta, yksikköhinta 6,79248 euroa.

22.9.2016 Ilmoitusvelvollinen: Seppo Mäkinen, hallituksen jäsen. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimien luonne: osakepalkkion vastaanottaminen. Liiketoimien päivämäärä 19.9.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 1 371 kappaletta, yksikköhinta 6,79247 euroa.

22.9.2016 Ilmoitusvelvollinen: Juha Putkiranta, hallituksen jäsen. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimien luonne: osakepalkkion vastaanottaminen. Liiketoimien päivämäärä 19.9.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 1 371 kappaletta, yksikköhinta 6,79243euroa.

22.9.2016 Ilmoitusvelvollinen: Kirsi Komi, hallituksen jäsen. Ilmoituksen luonne: ensimmäinen ilmoitus. Liiketoimien luonne: osakepalkkion vastaanottaminen. Liiketoimien päivämäärä 19.9.2016. Liiketoimien yhdistetyt tiedot: volyymi 1 371 kappaletta, yksikköhinta 6,79238 euroa.

Hallituksen ehdotus taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättämisestä

Emoyhtiön taseen 31.12.2016 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 130 898 268,85 euroa, josta tilikauden voitto on 3 461 321,81 euroa.

Hallitus ehdottaa 12.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1.–31.12.2016 vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkoa tilikauden voitosta 0,05 euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,25 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 18.4.2017 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osingon maksupäivä on 25.4.2017.

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.

Varsinainen yhtiökokous ja vuosikertomus

Bittium Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 12.4.2017 klo 13 osoitteessa Oulun yliopisto, Saalastinsali, Pentti Kaiteran katu 1, 90590 Oulu. Bittium Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä selvityksen yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, on saatavilla yhtiön Internet-sivuilla viimeistään keskiviikkona 22.3.2017.

Oulussa, 20.2.2017

Bittium Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Hannu Huttunen

Toimitusjohtaja

Puh. 040 344 5466

Pekka Kunnari

Talousjohtaja

Puh. 040 344 2229

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet


Bittium Oyj tilinpäätöslyhennelmä ja liitetiedot tammi-joulukuu 2016

Tilinpäätös on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Tilinpäätöksestä on annettu tarkastuskertomus 19.2.2017.

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (MEUR) Jatkuvat toiminnot 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
LIIKEVAIHTO 64,2 56,8
Liiketoiminnan muut tuotot 1,9 1,4
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön 0,4 0,2
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -5,1 -5,5
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -35,5 -30,3
Poistot -3,3 -2,5
Liiketoiminnan muut kulut -20,1 -17,8
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 2,5 2,3
Rahoituskulut (netto) 0,6 -0,2
TULOS ENNEN VEROJA 3,1 2,1
Tuloverot 0,4 0,2
KAUDEN TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA 3,5 2,3
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista toiminnoista 539,0
KAUDEN TULOS 3,5 541,3
Muut laajan tuloksen erät:
Erät, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteiseksi
  Etuuspohjaisen nettovelan uudelleenmäärittämisestä johtuvat erät
  Verot eristä, joita ei myöhemmin siirretä tulosvaikutteiseksi
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi
  Ulkomaisiin yksikköihin liittyvät muuntoerot -0,0 0,1
Kauden muut laajan tuloksen erät yhteensä -0,0 0,1
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 3,5 541,5
Kauden tuloksen jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille 3,5 541,3
  Määräysvallattomille omistajille
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille 3,5 541,5
  Määräysvallattomille omistajille
Tulos/osake jatkuvista toiminnoista, EUR
  Laimentamaton 0,098 0,020
  Laimennettu 0,098 0,020
Tulos/osake lopetetuista toiminnoista, EUR
  Laimentamaton 0,000 4,687
  Laimennettu 0,000 4,685
Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista toiminnoista, EUR
  Laimentamaton 0,098 4,708
  Laimennettu 0,098 4,706
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, 1000 kpl 35 670 114 983
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, laimennettu, 1000 kpl 35 670 115 037

 

KONSERNITASE (MEUR) 31.12.2016 31.12.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 12,6 4,1
  Liikearvo 6,7 1,4
  Muut aineettomat hyödykkeet 9,3 7,6
  Muut rahoitusvarat 0,1 0,1
  Laskennalliset verosaamiset 1,5 1,2
Pitkäaikaiset varat yhteensä 30,3 14,4
Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus 4,1 2,2
  Myyntisaamiset ja muut saamiset 24,0 20,0
  Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat 66,9 66,1
  Rahavarat 28,0 56,8
Lyhytaikaiset varat yhteensä 123,0 145,0
VARAT YHTEENSÄ 153,3 159,4
OMAT PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluvat oma pääoma
  Osakepääoma 12,9 12,9
  Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 26,0 25,9
  Muuntoerot 1,2 1,2
  Kertyneet voittovarat 90,6 97,5
  Määräysvallattomien omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä 130,6 137,6
Pitkäaikaiset velat
  Laskennalliset verovelat 0,5 0,1
  Eläkevelvoitteet
  Varaukset 0,0 1,1
  Korolliset velat 2,0 0,7
  Muut velat 0,5 0
Pitkäaikaiset velat yhteensä 3,1 2,0
Lyhytaikaiset velat
  Ostovelat ja muut velat 16,2 17,9
  Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
  Varaukset 2,2 1,2
  Lyhytaikaiset korolliset velat 1,2 0,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 19,6 19,8
Velat yhteensä 22,7 21,8
Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 153,3 159,4

 

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (MEUR) 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT
Kauden tulos jatkuvista toiminnoista 3,5 2,3
Kauden tulos lopetetuista toiminnoista 0 539,0
Suoriteperusteisten erien oikaisu 1,5 -529,1
Käyttöpääoman muutokset -7,6 -6,2
Maksetut korot liiketoiminnasta -0,4 -1,6
Saadut korot liiketoiminnasta 0,9 0,9
Maksetut välittömät verot 0,4 -3,2
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA -1,7 2,1
INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT
Liiketoimintojen myynnit vähennettynä myyntihetken rahavaroilla 0,0 588,2
Liiketoimintojen hankinnat vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -6,4 -1,8
Investoinnit aineellisen käyttöomaisuushyödykkeisiin -7,0 -2,5
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -1,2 -4,3
Aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden myynti 0,0 0,1
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -14,5 579,6
RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT
Toteutetut osakeoptiot 0,0 0,8
Lainojen nostot 0,0 14,6
Lainojen takaisinmaksut -0,1 -17,5
Rahoitusleasingvelkojen maksut -0,9 -1,3
Maksetut osingot -10,7 -5,3
Omien osakkeiden osto ml. Järjestelykulut 0,0 -493,5
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -11,6 -502,2
RAHAVAROJEN MUUTOS -27,9 79,5
Rahavarat tilikauden alussa 122,8 43,3
Rahavarat tilikauden lopussa 94,9 122,8

 

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (MEUR)
A = Osakepääoma
B = Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
C = Muuntoerot
D = Kertyneet voittovarat
E = Määräysvallattomien osuus
F = Oma pääoma yhteensä

 

A B C D E F
Oma pääoma 1.1.2015 12,9 25,1 1,5 53,8 93,4
Laaja tulos
  Kauden tulos 541,3 541,3
  Muuntoerot 0,1 0,1
Kauden laaja tulos yhteensä 0,1 541,3 541,5
Liiketoimet omistajien kanssa
  Osingonjako -5,3 -5,3
  Toteutetut osakeoptiot 0,8 0,8
  Osakepalkitsemisen kustannus 0,1 0,1
  Omien osakkeiden osto ml. järjestelykulut -493,5 -493,5
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,8 -498,8 -497,9
Muut erät -0,5 1,1 0,6
Oma pääoma 31.12.2015 12,9 25,9 1,2 97,5 137,6

 

A B C D E F
Oma pääoma 1.1.2016 12,9 25,9 1,2 97,5 137,6
Laaja tulos
  Kauden tulos 3,5 3,5
  Muuntoerot -0,0 -0,0
Kauden laaja tulos yhteensä -0,0 3,5 3,5
Liiketoimet omistajien kanssa
  Osingonjako -10,7 -10,7
  Toteutetut osakeoptiot 0,0 0,0
  Osakepalkitsemisen kustannus 0,2 0,2
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,0 -10,5 -10,4
Muut erät -0,0 -0,0
Oma pääoma 31.12.2016 12,9 26,0 1,2 90,6 130,6

TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LAATIMISPERIAATTEET:

Tilinpäätös on laadittu IFRS-standardien mukaisesti.

SEGMENTTI-INFORMAATIO (MEUR)

Bittium Oyj:llä ei ole IFRS 8:n mukaan raportoitavia segmenttejä.

MAANTIETEELLISTEN ALUEIDEN LIIKEVAIHDOT (MEUR) 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
Liikevaihto
  Eurooppa 51,3 48,3
  Amerikat 12,2 8,3
  Aasia 0,7 0,2
Liikevaihto yhteensä 64,2 56,8

 

LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN KUULUVIEN KANSSA 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
Johdon työsuhde-etuudet ja osakkeisiin perustuvat suoritukset, jatkuvat toiminnot 1,6 1,6

 

TULOSLASKELMA NELJÄNNESVUOSILUVUT (MEUR) Jatkuvat toiminnot 10-12/2016
3 kk
7-9/2016
3 kk
4-6/2016
3 kk
1-3/2016
3 kk
10-12/2015
3 kk
LIIKEVAIHTO 19,0 14,1 16,4 14,7 15,2
Liiketoiminnan muut tuotot 0,6 0,4 0,5 0,4 0,4
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Valmistus omaan käyttöön 0,2 0,1 0,1 0,1 0,1
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -1,8 -0,9 -1,5 -0,9 -0,9
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -10,1 -7,7 -8,8 -8,9 -8,4
Poistot -1,2 -0,7 -0,7 -0,7 -0,8
Liiketoiminnan muut kulut -5,8 -4,3 -5,2 -4,8 -4,8
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 0,9 0,9 0,8 -0,1 0,8
Rahoitustuotot ja -kulut (netto) 0,1 0,2 0,2 0,0 0,1
TULOS ENNEN VEROJA 1,1 1,1 1,0 -0,1 0,9
Tuloverot 0,4 0,0 0,0 0,0 0,2
KAUDEN TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA 1,4 1,1 1,0 -0,1 1,1
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista toiminnoista 0,0 0,0 0,0 0,0 0,6
KAUDEN TULOS 1,4 1,1 1,0 -0,1 1,7
Kauden muut laajan tuloksen erät 0,1 -0,0 -0,0 -0,1 0,0
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 1,5 1,1 1,0 -0,2 1,7
Kauden tuloksen jakautuminen:
  Emoyhtiön omistajille 1,4 1,1 1,0 -0,1 1,7
  Määräysvallattomille omistajille
Kauden laajan tuloksen jakautuminen:
  Emoyhtiön omistajille 1,5 1,1 1,0 -0,2 1,7
  Määräysvallattomille omistajille

 

KONSERNITASE (MEUR) 31.12.2016 30.09.2016 30.06.2016 31.03.2016 31.12.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 12,6 8,9 6,9 5,2 4,1
  Liikearvo 6,7 1,4 1,4 1,4 1,4
  Muut aineettomat hyödykkeet 9,3 8,0 8,0 7,7 7,6
  Muut rahoitusvarat 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1
  Laskennalliset verosaamiset 1,5 1,2 1,2 1,2 1,2
Pitkäaikaiset varat yhteensä 30,3 19,6 17,6 15,6 14,4
Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus 4,1 3,0 2,3 1,9 2,2
  Myyntisaamiset ja muut saamiset 24,0 16,1 19,4 13,4 20,0
  Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut   rahoitusvarat 66,9 66,8 66,5 66,2 66,1
  Rahavarat 28,0 39,2 41,2 59,8 56,8
Lyhytaikaiset varat yhteensä 123,0 125,0 129,4 141,3 145,0
Myytävänä olevat omaisuuserät
VARAT YHTEENSÄ 153,3 144,6 147,0 156,9 159,4
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
  Osakepääoma 12,9 12,9 12,9 12,9 12,9
  Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 26,0 26,0 26,0 26,0 25,9
  Muuntoerot 1,2 1,1 1,1 1,1 1,2
  Kertyneet voittovarat 90,6 89,1 88,0 97,7 97,5
  Määräysvallattomien omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä 130,6 129,1 128,0 137,7 137,6
Pitkäaikaiset velat
  Laskennalliset verovelat 0,5 0,1 0,1 0,1 0,1
  Eläkevelvoitteet
  Varaukset 0,0 1,1 1,1 1,1 1,1
  Korolliset velat 2,0 0,7 0,8 0,8 0,7
  Muut pitkäaikaiset velat 0,5 0,0 0,0 0,0 0,0
Pitkäaikaiset velat yhteensä 3,1 2,0 2,1 2,0 2,0
Lyhytaikaiset velat
  Ostovelat ja muut velat 16,1 11,4 15,0 15,4 17,9
  Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
  Varaukset 2,2 1,3 1,1 1,0 1,2
  Lyhytaikaiset korolliset velat 1,2 0,8 0,8 0,7 0,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 19,6 13,5 16,9 17,1 19,8
Velat yhteensä 22,7 15,5 19,0 19,2 21,8
Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 153,3 144,6 147,0 156,9 159,4

 

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA NELJÄNNESVUOSILUVUT 10-12/2016
3 kk
7-9/2016
3 kk
4-6/2016
3 kk
1-3/2016
3 kk
10-12/2015
3 kk
Liiketoiminnan nettorahavirta -2,8 1,0 -4,9 5,0 0,3
Investointien nettorahavirta -8,0 -2,6 -2,5 -1,5 -1,2
Rahoituksen nettorahavirta -0,3 -0,2 -10,9 -0,2 -493,8
Rahavarojen muutos -11,0 -1,8 -18,3 3,2 -494,7

 

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
TULOSLASKELMA (MEUR)
Liikevaihto 64,2 56,8
Liikevoitto (-tappio) 2,5 2,3
  Liikevoitto (-tappio), % liikevaihdosta 4,0 4,1
Kauden tulos ennen veroja 3,1 2,1
  Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta 4,9 3,7
Kauden tulos jatkuvista liiketoiminnoista 3,5 2,3
KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT
Korolliset nettovelat (MEUR) -91,8 -121,4
Nettovelkaantumisaste (net gearing) -% -70,3 -88,2
Omavaraisuusaste, % 87,0 90,5
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin (MEUR) 18,5 7,4
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, jatkuvat toiminnot 569 511
Henkilöstön määrä kauden lopussa, jatkuvat toiminnot 623 517

 

OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU LUKUMÄÄRÄ (1 000 kpl) 31.12.2016 31.12.2015
Kauden lopussa 35 693 35 600
Keskimäärin kauden aikana 35 670 114 983
Keskimäärin kauden aikana, optio-oikeuksilla laimennettu lukumäärä 35 670 115 037

 

OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT (EUR) 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
Tulos/osake jatkuvista toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,098 0,020
  Laimennettu 0,098 0,020
Tulos/osake lopetetuista toiminnoista, EUR
  Laimentamaton 0,000 4,687
  Laimennettu 0,000 4,685
Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista toiminnoista, EUR
  Laimentamaton 0,098 4,708
  Laimennettu 0,098 4,706
Oma pääoma *) / osake 3,66 3,86
*) Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma

 

PÖRSSIKURSSIT (EUR) 1-12/2016 12 kk 1-12/2015 12 kk
Ylin kurssi 7,40 7,80
Alin kurssi 5,15 3,27
Keskikurssi 6,05 4,92
Päätöskurssi 5,67 7,01
Osakekannan markkina-arvo, (MEUR) 202,4 249,6
Osakkeiden vaihto, (MEUR) 126,4 837,1
Osakkeiden vaihto, (1 000 kpl) 20 888 169 993
Suhteessa keskimääräisestä osakkeiden lukumäärästä, % 58,6 147,8

 

VASTUUSITOUMUKSET (MEUR) 31.12.2016 31.12.2015
OMASTA VELASTA
Yrityskiinnitykset 3,6 1,5
Takaukset 2,3 5,6
Vuokravastuut
  Seuraavana vuonna erääntyvät 2,2 2,3
  Myöhemmin erääntyvät 0,2 2,3
Sopimusvastuut
  Seuraavana vuonna erääntyvät 2,1 2,2
  Myöhemmin erääntyvät 0,0 0,4
Sitoumukset, joiden vakuudeksi pantit on annettu ovat yhteismäärältään 3,2 2,0

 

VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT (MEUR) 31.12.2016 31.12.2015
Termiinit
  Käypä arvo -0,0 0,1
  Kohde-etuuden arvo 5,0 2,5

Tiedostot
Bittium Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 (wkr0006.pdf)