Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2015

Elektrobit Group Oyj - Bittium Oyj:n hallituksen puheenjohtajan ja talous- ja tarkastusvaliokunnan jäsenten valinta

Marraskuu 05, 2015

Bittium Oyj:n hallituksen puheenjohtajan ja talous- ja tarkastusvaliokunnan jäsenten valinta


Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 5.11.2015 kello 8.15

Bittium Oyj:n hallituksen puheenjohtajan ja talous- ja tarkastusvaliokunnan jäsenten valinta

Bittium Oyj:n uusi hallitus on aloittanut tänään toimikautensa, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti.

14.9.2015 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen uusiksi jäseniksi Kirsi Komin, Juha Putkirannan ja Seppo Mäkisen. Uudet hallituksen jäsenet valittiin aiempien hallituksen jäsenten Jorma Halosen, Juha Hulkon ja Seppo Laineen tilalle, jotka olivat ilmoittaneet jäävänsä pois hallituksesta uusien jäsenten toimikauden alkaessa. Uusien jäsenten lisäksi, aikaisemmin valituista hallituksen jäsenistä tehtävässään ovat jatkaneet Staffan Simberg ja Erkki Veikkolainen.

Tänään pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Erkki Veikkolaisen. Lisäksi hallitus päätti, että hallituksen talous- ja tarkastusvaliokuntaan valitaan jäseniksi Staffan Simberg (valiokunnan puheenjohtaja) ja Kirsi Komi, ja että talous- ja tarkastusvaliokunnan hallituksen ulkopuoliseksi asiantuntijaksi kutsutaan entinen hallituksen puheenjohtaja Seppo Laine.

Oulussa, 5.11.2015

Bittium Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Hannu Huttunen                                                                                        
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466

Kari Jokela
Lakiasianjohtaja
Puh. 040 344 5258


Jakelu:

NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Bittium

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja pitkäaikaista ja syvällistä radioteknologian osaamistaan. Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia asiakaskohtaisia ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluita eri toimialoilla toimiville asiakkailleen. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2014 liikevaihto oli 52,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,8 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com