Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2015
Elokuu 06, 2015
Bittium Oyj:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Hannu Huttunen ja muita muutoksia yhtiön johdossa
Pörssitiedote
Vapaa julkaistavaksi 6.8.2015 kello 8.01
Bittium Oyj:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Hannu Huttunen ja muita muutoksia yhtiön johdossa
Bittium Oyj:n ("Bittium") hallitus on päättänyt nimityksistä ja muutoksista yhtiön johdossa 1.7.2015 toteutuneen Automotive-liiketoiminnan myynnin seurauksena.
Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Hannu Huttunen 7.8.2015 alkaen. Huttunen on työskennellyt Bittiumin palveluksessa 1.11.2010 lähtien Wireless-liiketoimintasegmentin johtajana ja Elektrobit Technologies Oy:n toimitusjohtajana. Tätä ennen Huttunen työskenteli EXFO Inc:n Wireless-divisioonan johtajana EXFOn ostettua vuonna 2010 Nethawk Oyj:n, jossa Huttunen työskenteli toimitusjohtajana vuosina 2003-2010 ja johtajana vuosina 2002-2003. Vuosina 1995-2002 Huttunen toimi useissa johtotehtävissä Nokia Mobile Phonesissa ja sen Nokia Special Products -yksikössä.
Yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Jukka Harjun toimitusjohtajasopimus päättyy 6.8.2015 yhteisestä sopimuksesta, eikä hän jatka Bittiumin palveluksessa elokuun 2015 jälkeen. Harju on toiminut yhtiön toimitusjohtajana 4.6.2009 lähtien. Hallitus kiittää Jukka Harjua hänen toimitusjohtajakautenaan toteutuneesta yhtiön hyvästä kehityksestä, joka on vaikuttanut yhtiön markkina-arvon merkittävään kasvuun viime vuosien aikana.
Yhtiön konsernitoiminnot ja Wireless-liiketoimintasegmentin toiminnot yhdistetään, jolloin yhtiön johtoryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt 7.8.2015 alkaen: Toimitusjohtaja Hannu Huttunen (puheenjohtaja), talousjohtaja Veli-Pekka Paloranta, lakiasianjohtaja Kari Jokela, myyntijohtaja Jari Sankala, markkinointi- ja viestintäjohtaja Karoliina Fyrsten, tuote- ja palvelualueiden johtajat Harri Romppainen, Klaus Mäntysaari ja Sami Kotkajuuri, engineering-toiminnoista vastaava johtaja Jari-Pekka Innanen sekä operations-toiminnoista vastaava johtaja Arto Pietilä.
Talousjohtaja Veli-Pekka Paloranta on päättänyt siirtyä toisen yhtiön palvelukseen marraskuussa 2015 ja on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Paloranta jatkaa Bittiumin talousjohtajana marraskuuhun 2015 saakka. Paloranta on työskennellyt yhtiön palveluksessa vuodesta 2002 lähtien ja talousjohtajana vuodesta 2010 alkaen. Jo tässä yhteydessä Harju ja hallitus kiittävät Palorantaa hänen merkittävästä panoksestaan yhtiön kehittämisessä näiden vuosien aikana.
Uudeksi talousjohtajaksi marraskuusta 2015 alkaen on nimitetty KTM, OTM Pekka Kunnari. Hän on toiminut yhtiön Wireless-liiketoimintasegmentin talousasioista vastaavana johtajana vuodesta 2011 alkaen ja useissa muissa taloushallinnon tehtävissä yhtiön palveluksessa vuodesta 2001 alkaen.
Wireless-liiketoimintasegmentin segmenttihallitus lakkautetaan, sillä Bittiumin keskittyessä yhteen toimialaan emoyhtiön hallituksen lisäksi ei enää tarvita erillistä segmenttihallitusta.
Oulussa, 6.8.2015
Bittium Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja 7.8.2015 alkaen
Puh. 040 344 5466
Jukka Harju
Toimitusjohtaja 6.8.2015 asti
Puh. 040 344 5466
Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja pitkäaikaista ja syvällistä radioteknologian osaamistaan. Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia asiakaskohtaisia ratkaisuja sekä tuotekehityspalveluita eri toimialoilla toimiville asiakkailleen. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2014 liikevaihto oli 52,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,8 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä. www.bittium.com