Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2015

Elektrobit Group Oyj - Elektrobit Oyj (EB) myy Automotive-liiketoimintansa Continental AG:lle 600 miljoonan euron kauppahinnasta, peruuttaa jakautumisprosessin ja päivittää tulevaisuudennäkymänsä vuodelle 2015

Toukokuu 19, 2015

Elektrobit Oyj (EB) myy Automotive-liiketoimintansa Continental AG:lle 600 miljoonan euron kauppahinnasta, peruuttaa jakautumisprosessin ja päivittää tulevaisuudennäkymänsä vuodelle 2015


Pörssitiedote

Vapaa julkaistavaksi 19.5.2015, kello 8.00

Elektrobit Oyj (EB) myy Automotive-liiketoimintansa Continental AG:lle 600 miljoonan euron kauppahinnasta, peruuttaa jakautumisprosessin ja päivittää tulevaisuudennäkymänsä vuodelle 2015

Transaktion yhteenveto:

  • Osakekauppasopimus Continental AG:n kanssa allekirjoitettiin 18.5.2015 ja transaktion odotetaan toteutuvan heinäkuun alussa. Transaktion toteutuminen vaatii EB:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnän, tarvittavien viranomaislupien myöntämisen ja muiden tavanomaisten kaupan ehtojen täyttymistä
  • EB peruuttaa käynnissä olevan jakautumisprosessinsa ja jatkaa Wireless-liiketoimintaansa nykyisessä Elektrobit Oyj:ssä. EB tulee muuttamaan toiminimensä Bittium Oyj:ksi, koska Elektrobit-brändi tullaan luovuttamaan osana transaktiota. Yhtiö jatkaa listattuna Nasdaq Helsingissä uudella nimellään
  • EB suunnittelee järjestävänsä ylimääräisen yhtiökokouksen transaktion hyväksymiseksi arviolta 11.6.2015. Continental on saanut kaikki tarvittavat toimielintensä hyväksynnät kaupan toteutumiselle
  • EB:n hallitus on arvioinut transaktiota, sen etuja ja ehtoja sekä pyytänyt ja saanut Pohjola Pankki Oyj:ltä fairness opinion -lausunnon ("Fairness Opinion") transaktion taloudellisten ehtojen kohtuullisuudesta. Arvionsa perusteella hallitus on päättänyt yksimielisesti ja ehdoitta suositella kaupan hyväksymistä EB:n osakkeenomistajille
  • Eräät merkittävät EB:n osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 46 %:a yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat peruuttamattomasti ja ehdoitta sitoutuneet äänestämään transaktion hyväksymisen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa
  • Kauppahinta on 600 miljoonaa euroa. EB arvioi, että transaktiolla on noin 530 miljoonan euron kertaluonteinen positiivinen vaikutus nettotulokseen ja noin 575 miljoonan euron positiivinen vaikutus nettokassavirtaan vuonna 2015
  • EB suunnittelee kotiuttavansa transaktion nettotuoton suurimman osan tai kokonaan osakkeenomistajilleen transaktion toteutumisen jälkeen. Varojen kotiuttaminen edellyttää erillistä osakkeenomistajien päätöstä erillisessä yhtiökokouksessa, joka on suunniteltu kutsuttavan koolle transaktion toteutumisen jälkeen
  • EB on saanut verohallinnolta ennakkoratkaisun siitä, että transaktio on verovapaa

Elektrobit Oyj ("EB" tai "Yhtiö") sekä Continental AG ("Continental") ovat 18.5.2015 allekirjoittaneet sitovan osakekauppasopimuksen ("Kauppasopimus"), jonka ehtojen mukaisesti EB on sopinut myyvänsä Automotive-liiketoimintansa Continentalille ("Transaktio"). Transaktio käsittää Elektrobit Automotive GmbH:n ja sen tytäryhtiöiden myynnin, mukaan lukien EB:n 51 prosentin omistusosuus e.solutions GmbH:sta, joka on Elektrobit Automotive GmbH:n ja Audi Electronics Venture GmbH:n yhteisesti omistama yhtiö. Lisäksi oikeudet Elektrobit-nimeen luovutetaan Continentalille. Kauppahinta 600 miljoonaa euroa maksetaan käteisenä ja se maksetaan kokonaisuudessaan Transaktion toteuttamisen yhteydessä.

EB:n Automotive-liiketoiminta tarjoaa valikoiman ohjelmistotuotteita sekä tutkimus- ja tuotekehityspalveluita autojen sisäisiin ohjelmistoihin, sekä suunnittelutyökaluja, jotka tukevat autojen ohjelmistokehitystä sen eri vaiheissa. Automotive-liiketoiminnan asiakkaita ovat autonvalmistajat, autoelektroniikkatoimittajat ja muut autoteollisuuden toimittajat. EB:n Automotive-liiketoiminta on organisoitu Elektrobit Automotive GmbH alakonserniin ja 31.3.2015 liiketoimintasegmentin palveluksessa oli 1 431 henkilöä eri puolilla maailmaa, pääasiassa Saksassa. Lisäksi yhteisyritys e.solutions GmbH työllisti 459 henkilöä.

Automotive-liiketoimintaan kuuluvat seuraavat Elektrobit Automotive GmbH:n täysin omistamat tytäryhtiöt: Elektrobit Automotive Finland Oy, Elektrobit France SAS, Elektrobit Austria GmbH, Elektrobit Automotive Romania SRL, Elektrobit Automotive Americas Inc., Elektrobit Automotive Software (Shanghai) Ltd., Elektrobit Nippon K.K., sekä 51 prosentin omistusosuus e.solutions GmbH:sta.

Automotive-liiketoiminnan liikevaihto, liikevoitto ja käyttökate raportoituna EB:n tammi-maaliskuun 2015 osavuosikatsauksessa 7.5.2015 olivat seuraavat:

Automotive-liiketoimintasegmentti (MEUR)

 
1Q 15

 
1Q 14

 
2014

 
Liikevaihto 49,1 37,5 171,4
Muutos liikevaihdossa, % 31,1 % 22,9 % 24,0 %
Liikevoitto/ -tappio 3,0 2,9 16,0
Liikevoitto / -tappio, % liikevaihdosta 6,2 % 7,7 % 9,3 %
Liikevoitto / -tappio ilman kertaluonteisia eriä 3,3 2,9 16,0
Käyttökate 4,6 4,5 22,4

Edellä esitetyt luvut sisältävät osuuden EB:n konsernitoimintojen kustannuksista, jotka eivät siirry Automotive-liiketoiminnan yhteydessä Continentalille.

Automotive-liiketoiminnan ostaja, Continental, lukeutuu maailman viiden suurimman autoteollisuuden toimittajan joukkoon. Continental toimittaa jarrujärjestelmiä, järjestelmiä ja komponentteja voimansiirtoon ja koreihin, instrumentointia, viihde- ja viestintäratkaisuja, ajoneuvojen elektroniikkaa, renkaita sekä teknisten osien elastomeereja. Continental parantaa ajoturvallisuutta ja edistää ilmaston suojelua maailmanlaajuisesti. Continental on myös asiantunteva kumppani ajoneuvojen verkottuneessa viestinnässä. Vuonna 2014 Continentalin liikevaihto oli noin 34,5 miljardia euroa ja sillä on tällä hetkellä noin 200 000 työntekijää 53:ssa maassa, mukaan lukien noin 11 000 ohjelmistokehityksen asiantuntijaa.

Transaktion odotetaan toteutuessaan kasvattavan EB:n vuoden 2015 nettotulosta noin 530 miljoonalla eurolla kertaluonteisesti. Kassavirran arvioidaan kasvavan noin 575 miljoonalla eurolla kertaluontoisesti. Nettotulosta ja nettokassavirtaa koskevat arviot ovat ennusteita, jotka perustuvat tällä hetkellä saatavilla oleviin tietoihin ja EB:n johdon näkemykseen, ja todelliset vaikutukset riippuvat Elektrobit Automotive -alakonsernin kaupan toteutumishetken taseeseen sisältyvistä varoista sekä Transaktioon liittyvistä lopullisista kuluista. Näitä arvioita tullaan päivittämään kaupan toteutumishetkellä. Siirtyvän liiketoiminnan varat olivat yhteensä noin 98 miljoonaa euroa Elektrobit Automotive -alakonsernin konsolidoidussa taseessa 31.12.2014.

"Automotive-markkina, mukaan lukien ohjelmistot, on erittäin dynaamisessa vaiheessa. Autoista tulee yhä verkottuneempia ja automatisoitu ajaminen on toinen autoteollisuuden megatrendi. Autonvalmistajat jatkavat investointeja ajoneuvojen ohjelmistoihin uusille automalleille, ja ohjelmistotuotteiden ja -palveluiden markkinan arvioidaan jatkavan kasvua. Tämän seurauksena autonvalmistajat, erilaisten autojen osien ja järjestelmien valmistajat sekä tunnetut kuluttaja- ja informaatioteknologia-alan yritykset suuntaavat huomiotaan enenevässä määrin näille markkinoille. Uskomme, että Continentalilla on oikeanlaiset valmiudet, ja että se on hyvin sitoutunut kehittämään Elektrobitin Automotive-liiketoimintaa edelleen osana laajempaa tuote- ja ratkaisuvalikoimaansa. EB:lle tämä Transaktio antaa hyvän käteishinnan liiketoiminnasta sekä merkittävän kertaluonteisen tulosvaikutuksen ja käteisvarojen lisäyksen. EB suunnittelee kotiuttavansa Transaktion nettotuoton suurimman osan tai kokonaan osakkeenomistajilleen Transaktion toteutumisen jälkeen. Tämän kaupan jälkeen keskitymme Wireless-liiketoimintasegmentin kasvattamiseen uuden Bittium Oyj -nimen alla", EB:n toimitusjohtaja Jukka Harju kommentoi Transaktiota.

Kauppasopimuksen keskeiset ehdot

Kauppasopimuksen keskeisiin ehtoihin sisältyvät yllä kuvattujen kaupan ehtojen lisäksi seuraavat:

  • Transaktio on ehdollinen tavanomaisille kaupan toteuttamisen ehdoille, joihin lukeutuvat EB:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntä, Transaktion laillisen ja pätevän toteuttamisen edellyttämien asianmukaisten viranomaislupien, hyväksyntöjen ja suostumusten myöntäminen Continentalille, sekä se, että tietyt EB:n antamat olennaiset vakuutukset (koskien esimerkiksi EB:n omistusoikeutta Elektrobit Automotive GmbH:n osakkeisiin) ovat täsmällisiä ja paikkansa pitäviä.
  • Kauppasopimuksen mukaisesti EB peruuttaa EB:n hallituksen 18.2.2015 hyväksymässä jakautumissuunnitelmassa tarkoitetun jakautumisprosessin, jonka seurauksena EB:n Wireless-liiketoimintasegmentti olisi siirtynyt jakautumisella uuteen yhtiöön.
  • EB peruuttaa 29.4.2015 julkaistun kutsun jakautumisesta päättämiseksi koolle kutsuttuun 11.6.2015 pidettäväksi suunniteltuun ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja tulee sen sijaan kutsumaan ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään Transaktion hyväksymisestä sekä Yhtiön toiminimen muuttamisesta Bittium Oyj:ksi Transaktion toteutuessa.
  • Continental on ennen kauppasopimuksen allekirjoittamista saanut kaikkien tarvittavien toimielintensä hyväksynnät Transaktiolle.
  • Arvioituaan Transaktion ehtoja EB:n hallitus on yksimielisesti ja ehdottomasti sitoutunut suosittelemaan Transaktion hyväksymistä EB:n osakkeenomistajille erikseen koolle kutsuttavassa ja arviolta 11.6.2015 pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
  • Kauppasopimus sisältää erinäisiä tavanomaisia vakuutuksia sekä EB:lta että Continentalilta koskien niiden molempien organisaatioita ja liiketoimintoja.
  • Kauppasopimus sisältää EB:n sitoumuksia, jotka ovat tyypillisiä vastaavissa transaktioissa ja joihin lukeutuu muun muassa EB:n sitoumus harjoittaa Automotive-liiketoimintaansa tavanomaiseen tapaan ennen Transaktion toteuttamista sekä 3 vuoden mittainen kilpailukieltositoumus. EB on myös sitoutunut olemaan houkuttelematta, aloittamatta tai rohkaisematta minkäänlaisia kilpailevia tarjouksia tai ehdotuksia muiksi transaktioiksi, jotka kilpailisivat Transaktion kanssa, sekä pidättäytymään keskustelemasta kilpailevista ehdotuksista tai edistämästä sellaisia.
  • Eräät EB:n merkittävistä osakkeenomistajista, edustaen yhteensä noin 46 % Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, ovat sitoutuneet peruuttamattomasti ja ehdoitta äänestämään Transaktion hyväksymisen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Strategian tilanne - jakautuminen peruutetaan

Koska Automotive-liiketoimintasegmentti ei enää Transaktion toteutumisen jälkeen ole osa EB:tä, EB on päättänyt peruuttaa meneillään olevan jakautumisprosessin. 19.2.2015 tiedotetun mukaisesti EB:n hallitus oli hyväksynyt jakautumissuunnitelman ja kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään jakautumisesta 11.6.2015. Hallitus on nyt päättänyt peruuttaa ylimääräisen yhtiökokouksen, joka on kutsuttu koolle päättämään jakautumisesta. EB jatkaa näin ollen samana juridisena yhteisönä, ja sen jäljelle jäävä liiketoiminta kattaa Yhtiön Wireless-liiketoimintasegmentin. EB tulee kuitenkin muuttamaan toiminimensä Bittium Oyj:ksi, koska Elektrobit-brändi tullaan luovuttamaan osana Transaktiota.

Wireless-liiketoimintasegmentissä EB tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja perustuen omiin alustoihinsa puolustusteollisuuden, yleisen turvallisuuden ja muilla viranomaismarkkinoilla, IoT-markkinalla (Internet of Things, esineiden internet) sekä teollisuuden tarpeisiin. EB tarjoaa tutkimus- ja tuotekehityspalveluita perustuen viimeisimpiin langattomiin teknologioihin ja applikaatioihin langattoman kommunikaation markkinoille sekä muille yhtiöille, jotka tarvitsevat langattomia yhteyksiä tuotteisiinsa. EB tarjoaa myös korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteille ja kannettaville tietokoneille.

Wireless-segmentin historialliset taloudelliset tiedot

Wireless-liiketoimintasegmentti (MEUR)

 
2013

 
2014

 
1Q 15

 
Liikevaihto 61,2 53,0 15,3
Liiketulos -0,5 1,0 0,3
Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 0,4 0,5 0,4

Yllä esitetyt luvut ovat EB:n Wireless-liiketoimintasegmentin lukuja, jotka on raportoitu EB:n osavuosikatsauksissa ja tilipäätöstiedotteissa. Liiketulos sisältää konsernihallinnon kuluja EB:n noudattamien sisäisten kustannusjakoperiaatteiden mukaisesti. Liiketulos ei siten kuvaa tilannetta, jossa Wireless-liiketoimintasegmentti olisi toiminut erillisenä ns. "stand-alone" yksikkönä.

Transaktion toteutumisen jälkeen EB suunnittelee kotiuttavansa Transaktion nettotuoton suurimman osan tai kokonaan osakkeenomistajilleen. Tämän kotiuttamisen aikataulusta ja toteuttamistavasta tullaan päättämään erikseen Transaktion toteuduttua, ja uusi ylimääräinen yhtiökokous tullaan kutsumaan koolle siitä päättämään.

EB:n hallituksen suositus

Arvioituaan huolellisesti ja perusteellisesti Transaktiota ja sen hyötyjä Yhtiön ja sen osakkeenomistajien kannalta, ja huomioiden i) Kauppasopimuksen ja kauppahinnan, ii) Continentalin tulevaisuuden suunnitelmat EB:n Automotive-liiketoiminnan kannalta, sekä iii) Pohjola Pankin Fairness Opinionin, joita käsitellään tarkemmin alla, hallitus on päättänyt hyväksyä Transaktion ja suosittelee, että EB:n osakkeenomistajat äänestävät ylimääräisessä yhtiökokouksessa Automotive-liiketoiminnan Continentalille myynnin vahvistamisen ja hyväksymisen puolesta.

i) Kauppasopimus ja kauppahinta

EB:n hallitus katsoo, että Kauppasopimus ja sen mukainen kauppahinta ovat kohtuullisia EB:n ja sen osakkeenomistajien kannalta. Tämä käsitys perustuu muun muassa seuraaviin analyyseihin ja tekijöihin, joiden hallitus on katsonut olevan merkittäviä Kauppasopimusta, kauppahintaa ja niihin liittyviä ehtoja arvioitaessa:

  • EB:n Automotive-liiketoiminnasta tarjottu kauppahinta sisältää preemion verrattuna koko Elektrobit Oyj:n tämänhetkiseen markkina-arvoon;
  • Hallituksen teettämä EB:n Automotive-liiketoiminnan arvonmääritys perustuen erinäisiin yleisesti hyväksyttyihin arvonmääritysmenetelmiin;
  • Tiedot ja oletukset EB:n Automotive-liiketoiminnan liiketoiminnoista ja taloudellisesta asemasta sekä niiden odotetusta tulevaisuuden kehityksestä;
  • EB:n ja sen Automotive-liiketoiminnan muut strategiset vaihtoehdot, mukaan lukien jakautuminen;
  • Transaktion eräiltä Yhtiön merkittäviltä osakkeenomistajilta saama tuki, johon viitataan alla kohdassa Äänestyssitoumukset;
  • Mahdollisuus kotiuttaa Transaktion nettotuotosta suurin osa tai koko nettotuotto EB:n osakkeenomistajille;
  • EB on saanut verohallinnolta ennakkoratkaisun siitä, että Transaktio on verovapaa.

Hallitus on todennut, että nykyisissä olosuhteissa, joissa Automotive-markkina mukaan lukien ohjelmistot on erittäin dynaamisessa vaiheessa, EB:llä olisi toteuttamiskelpoisia mahdollisuuksia kehittää Automotive-liiketoimintaansa itsenäisenä yhtiönä EB:n ja sen osakkeenomistajien eduksi, kuten jakautumisprosessin ja jakautumissuunnitelman yhteydessä suunniteltiin. Dynaamisessa markkinatilanteessa EB:n Automotive-liiketoimintasegmenttiin liittyy kuitenkin myös riskejä ja epävarmuustekijöitä. Edellä mainittuihin tekijöihin ja olosuhteisiin perustuen EB:n hallitus on todennut, että Kauppasopimus ja kauppahinta ovat EB:n ja sen osakkeenomistajien etujen mukaisia ja edustavat EB:lle ja sen osakkeenomistajille edullisempaa vaihtoehtoa verrattuna EB:n Automotive-liiketoiminnan jatkamiseen itsenäisenä yhtiönä suunnitellun jakautumisen jälkeen taikka muihin mahdollisiin strategisiin vaihtoehtoihin, joita hallitus on arvioinut.

ii) Continentalin tulevaisuuden suunnitelmat EB:n Automotive-liiketoiminnan kannalta

Osana arviotaan EB:n hallitus on kiinnittänyt huomiota muun muassa Continentalin strategisiin suunnitelmiin yhtiöiden tulevaisuutta koskien perustuen Continentalin kanssa käytyihin keskusteluihin ja sen antamiin tietoihin.

Perustuen EB:n ja Continentalin välisiin keskusteluihin, EB:n Automotive-liiketoiminnan ja Continentalin yhdistymiseen liittyy houkuttelevia kehitysmahdollisuuksia, koska yhtiöillä on hyvin toisiaan tukevia vahvuusalueita. EB:n vahvojen ohjelmistovalmiuksien yhdistäminen Continentalin kokoon, mittakaavaan ja laajaan tavoittavuuteen asiakkaissa ja OEM-alustoissa maailmanlaajuisesti hyödyttää molempia konserneja ja mahdollistaa luokkansa parhaiden tuotteiden ja ratkaisujen tarjoamisen yhtiöiden asiakkaille. EB:llä tulisi lisäksi jatkossakin olemaan laaja suora asiakaskunta.

Continental on lisäksi ilmoittanut, että se pitää EB:n Automotive-liiketoiminnan johtoa ja työntekijöitä yhtiön keskeisenä voimavarana yhtiön menestyksen takana, ja siten johdon ja työntekijöiden säilyttäminen on ensiarvoista Continentalin strategisten suunnitelmien kannalta. Continental uskoo myös, että sen strategiset tavoitteet tuoda EB:n Automotive-liiketoiminta seuraavalle tasolle kasvattamalla ja kansainvälistämällä sen asiakaskuntaa luo lupaavia urapolkuja EB:n Automotive-liiketoiminnan työntekijöille. Lisäksi Continentalin aikomukset säilyttää EB:n Automotive-liiketoiminta erillisenä yksikkönä, jolla on oma brändinsä Continentalin brändisateenvarjon alla sekä laaja suora asiakaskunta, ja säilyttää yhtiön liiketoimintamalli ja organisaatiorakenne sekä yhtiön toimitilojen sijainti tuovat jatkuvuutta sekä yhtiölle että sen työntekijöille.

iii) Pohjola Pankin antama Fairness Opinion

EB:n hallitus on pyytänyt ja saanut Pohjola Pankki Oyj:ltä Fairness Opinionin koskien Transaktion taloudellisia aspekteja sekä Yhtiölle tarjottua kauppahintaa. Pohjola Pankki Oyj:n antaman Fairness Opinionin mukaan Transaktio on taloudelliselta kannalta kohtuullinen (engl. "fair") EB:lle ja sen osakkeenomistajille.

Ylimääräinen yhtiökokous

Kauppasopimuksen ehtojen mukaan Transaktion toteuttaminen on ehdollinen EB:n osakkeenomistajien hyväksynnälle. EB aikoo järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen arviolta 11.6.2015 ja tulee julkistamaan erillisen kutsun yhtiökokoukseen.

Hallitus tulee ehdottamaan EB:n nimen muuttamista Bittium Oyj:ksi samassa ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Äänestyssitoumukset

EB:n hallituksen jäsenet Jorma Halonen, Juha Hulkko, Seppo Laine, Staffan Simberg, ja Erkki Veikkolainen, toimitusjohtaja Jukka Harju sekä Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Eero Halonen ja Kai Hilden, jotka Euroclearin ylläpitämän arvo-osuusjärjestelmän mukaan edustivat 15.5.2015 yhteensä noin 46 % Yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat antaneet peruuttamattomat ja ehdottomat sitoumukset äänestää Transaktion hyväksymisen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Tulevaisuudennäkymät vuodelle 2015

(Jatkuvat liiketoiminnot ilman Automotive-liiketoimintaa)

Tulevaisuudennäkymät perustuvat oletukselle, että tässä pörssitiedotteessa kuvattu EB:n Automotive-liiketoiminnan myynti toteutuu heinäkuun 2015 alussa Kauppasopimuksen ehtojen mukaisesti. Tammi-kesäkuun 2015 osavuosikatsauksessaan EB tulee raportoimaan Wireless-liiketoimintansa jatkuvana liiketoimintana ja Automotive-liiketoimintansa lopetettuna liiketoimintana.

EB odottaa, että vuonna 2015 jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto kasvaa ja liikevoitto on samalla tai korkeammalla tasolla kuin edeltävänä vuonna Wireless-liiketoiminnan osalta (liikevaihto 53,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa vuonna 2014).

Wireless-liiketoiminnan näkymät vuodelle 2015 pysyvät muuttumattomina. Wireless-liiketoimintasegmentissä kysynnän EB:n tuotekehityspalveluille ja tuotteille odotetaan kehittyvän myönteisesti etenkin viranomaismarkkinoilla ja muissa langatonta liitettävyyttä vaativissa sovelluksissa. Olettaen, että Transaktio toteutuu heinäkuun alussa, Wireless-liiketoimintasegmentille aiheutuu arviolta 1,0 miljoonan euron verran lisäkuluja konsernitoiminnoista vuoden 2015 toisen puoliskon aikana, koska näitä kuluja ei enää jaeta Automotive-liiketoiminnan kanssa.

Edellä esitetty EB:n liikevoittonäkymä ei sisällä Automotive-liiketoiminnan myynnistä tai peruutetusta jakautumisprosessista aiheutuvia kertaluonteisia tuottoja ja kuluja. Näihin toimiin liittyvät kertaluonteiset kulut sisältyvät alla esitettyyn arvioon kertaluonteisista eristä Automotive-liiketoiminnan myynnin seurauksena.

Kertaluonteiset erät

Transaktiolla odotetaan olevan noin 530 miljoonan euron positiivinen kertaluonteinen vaikutus EB:n nettotulokseen koko vuodelta 2015. Tähän arvioon sisältyvät sekä Automotive-liiketoiminnan myynnistä kertyvät tuotot että tästä Transaktiosta sekä peruutettavasta jakautumisprosessista aiheutuvat kulut. Transaktion lopullinen vaikutus EB:n nettotulokseen ja kassavirtaan riippuu Automotive-liiketoiminnan varoista kaupan toteutumishetkellä. Näitä arvioita päivitetään kaupan toteutumishetkellä. Siirtyvän liiketoiminnan varat olivat yhteensä noin 98 miljoonaa euroa Elektrobit Automotive -alakonsernin taseessa 31.12.2014.

EB:n aiempi, 7.5.2015 annettu tulevaisuudennäkymä sisälsi Automotive-liiketoimintasegmentin ja oli seuraava:

"Vuonna 2015 EB odottaa liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan edellisvuodesta (liikevaihto 224,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 16,8 miljoonaa euroa, 2014). Liikevaihdon odotetaan kasvavan nopeammin kuin edellisvuonna (liikevaihdon kasvu 12,5 %, 2014).

Automotive-liiketoimintasegmentissä odotetaan kysynnän EB:n tuotekehityspalveluille ja ohjelmistotuotteille jatkuvan hyvänä. Liikevaihdon kasvunopeuden odotetaan olevan lähes edellisvuoden tasolla (liikevaihdon kasvu 24,0 % 2014) ja liikevoiton odotetaan olevan vähintään samalla tasolla kuin edellisvuonna (liikevoitto 16,0 miljoonaa euroa 2014).

Wireless-liiketoimintasegmentissä kysynnän EB:n tuotekehityspalveluille ja tuotteille odotetaan kehittyvän myönteisesti etenkin viranomaismarkkinoilla ja muissa langatonta liitettävyyttä vaativissa sovelluksissa. Liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kasvavan edellisvuodesta (liikevaihto 53,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa, 2014).

Liikevoittoa koskevat ohjaukset eivät sisällä suunnitellusta osittaisjakautumisesta aiheutuvia kertaluonteisia kuluja, jotka ovat jakautumisen toteutuessa yhteensä arviolta noin 2,5 - 3 miljoonaa euroa vuoden 2015 aikana."

Tulevaisuudennäkymiin sisältyvät riskit ja epävarmuustekijät

Wireless-liiketoimintasegmentin markkinanäkymät vastaavat edelleen tammi-maaliskuun 2015 osavuosikatsauksessa kohdassa "Wireless-liiketoimintasegmentin markkinanäkymät" kuvattuja markkinanäkymiä.

Lisätietoja muista epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on esitetty kohdissa "Riskit ja epävarmuustekijät" ja "Katsauskauden jälkeiset tapahtumat" EB:n tammi-maaliskuun 2015 osavuosikatsauksessa.

Lisätietoja EB:n riskeistä ja epävarmuustekijöistä on esitetty sivustolla www.elektrobit.com .

Pohjola Pankki Oyj toimii EB:n taloudellisena neuvonantajana ja Roschier Asianajotoimisto Oy oikeudellisena neuvonantajana EB:n Automotive-liiketoiminnan Continentalille myynnin yhteydessä.

Oulu, 19.5.2015

Elektrobit Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Jukka Harju
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Elektrobit Oyj (EB)
EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. Vuoden 2014 liikevaihto oli 224,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 16,8 miljoonaa euroa. Elektrobit Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.elektrobit.com

Continental
Continental kehittää älykkäitä teknologioita ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Kansainvälinen autoteollisuuden toimittaja, rengasvalmistaja ja teollinen kumppani tuottaa luotettavana yhteistyökumppanina kestäviä, turvallisia, mukavia, yksilöllisiä ja edullisia ratkaisuja. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli noin 34,5 miljardia euroa jakautuen viiteen divisioonaan: Chassis & Safety, Interior, Powertrain, Tires ja ContiTech. Continental työllistää tällä hetkellä noin 200,000 työntekijää 53 maassa.