Pörssi- ja lehdistötiedotteet 2014
Elokuu 15, 2014
Elektrobit (EB) suunnittelee avaavansa uuden autoteollisuuden ohjelmistoihin keskittyvän tuotekehitysyksikön Ouluun
Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi 15.8.2014 kello 8.30
Elektrobit (EB) suunnittelee avaavansa uuden autoteollisuuden ohjelmistoihin keskittyvän tuotekehitysyksikön Ouluun
Ouluun avattava tuotekehitysyksikkö tarjoaa EB:lle mahdollisuuden palkata osaavia ohjelmistosuunnittelijoita kasvavaa autoteollisuuden ohjelmistoliiketoimintaansa varten
Elektrobit (EB) kertoi tänään suunnitelmistaan avata uusi autoteollisuuden ohjelmistojen tuotekehitysyksikkö Ouluun. Uuden tuotekehitysyksikön suunnitellaan työllistävän vuoden 2014 loppuun mennessä noin 40 ohjelmistosuunnittelijaa, keskittyen autoteollisuuden sulautettujen ohjelmistojen kehitykseen.
EB:n Automotive-liiketoimintasegmentti on kasvanut tasaisesti viime vuosien ajan, ja tällä hetkellä sillä on yli 1100 työntekijää Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Romaniassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa. Toiminnan laajentaminen Ouluun antaa lisää mahdollisuuksia ohjelmistojen kehittämiseksi tarvittavan henkilöstön määrän kasvattamiselle nykyisiä ja tulevia tarpeita varten. Toimipiste tulee sijaitsemaan Oulun Teknologiakylässä, missä myös EB:n Wireless-liiketoimintayksikkö sijaitsee.
"Autojen ohjelmistot ja elektroniikka ohjaavat autoteollisuuden suuria innovaatioita, ja automarkkinoilla merkittäviksi kilpailutekijöiksi ovat nousseet ajamista auttavat järjestelmät, autoihin langattomasti verkottuneet palvelut (connected services) ja kuluttaja- ja mobiiliteknologioiden integrointi auton sisäisiin viihde- ja viestintäjärjestelmiin ja ulkoisiin palveluihin. Osaavan työvoimansa ansiosta Oulu on meille ihanteellinen paikka ohjelmistojen kehitystoiminnalle", sanoo EB:n Automotive-liiketoimintasegmentin johtaja Alexander Kocher.
"EB:n uusi autoteollisuuden ohjelmistojen tuotekehitysyksikkö Oulussa on loistava mahdollisuus niin EB:lle kuin alueen insinööreille. Autoteollisuuden ohjelmistojen markkinat kasvavat ja olemme varmoja siitä, että markkinat voivat hyötyä pitkäaikaisesta kokemuksestamme langattomien teknologioiden parissa", sanoo EB:n Wireless-liiketoimintasegmentin johtaja Hannu Huttunen.
Oulussa, 15.8.2014
Elektrobit Oyj
Jukka Harju
Toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Jukka Harju
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466
Alexander Kocher
Johtaja, Automotive-liiketoimintasegmentti
Puh. 040 344 5466
Lisätietoa avoimista työpaikoista: http://jobs.automotive.elektrobit.com
Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
Elektrobit Oyj (EB)
EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. Vuoden 2013 liikevaihto oli 199,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 8,1 miljoonaa euroa. EB:llä on maailmanlaajuisesti yli 1600 työntekijää, joista suurin osa on tuotekehitysinsinöörejä. Elektrobit Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.elektrobit.com
EB:n Automotive-liiketoimintasegmentti
EB:n Automotive-liiketoiminta on vakiinnuttanut asemansa yhtenä tärkeimmistä autoteollisuuden sulautettujen ohjelmistoratkaisujen tuottajista. Innovatiivisten ohjelmistotuotteiden kehittämisen ohella se on myös erikoistunut autoteollisuuden suunnittelupalveluihin ja konsultointiin. Se toteuttaa monenlaisia ohjelmistoratkaisuja AUTOSAR- ja FlexRay-järjestelmiin sekä viihde- ja viestintäjärjestelmiin, navigointi-, HMI- ja kuljettajaa avustaviin järjestelmiin. EB jatkaa investointeja ominaisuuksien integrointiin ja kehitystyökaluihin nopeuttaakseen autojen sisäisten laitteiden pääsyä markkinoille ja volyymituotantoon. http://automotive.elektrobit.com
EB:n Wireless-liiketoimintasegmentti
EB tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia tuotteita puolustus-, turvallisuus- ja muille viranomaismarkkinoille, sekä tuotekehityspalveluita ja räätälöityjä ratkaisuja langattoman tietoliikenteen markkinoille. Tuotteet ovat taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetut EB Tactical Wireless IP Network ja EB Tough VoIP -puhelin, sekä EB Wideband COMINT -sensori viestitiedusteluun. EB:n omien tuotealustojen kautta asiakkaat voivat hyötyä tuotteidensa nopeasta markkinoille tuontiajasta sekä niiden monipuolisuudesta. EB:n tuotealustoja ovat EB Specialized Device Platform, joka on tarkoitettu Android-pohjaisiin päätelaitteisiin ja EB:n LTE-pohjainen laajakaistainen viestintämoduuli. Yhdistettäessä sekä laite- että ohjelmistokehityksen laaja valikoima tuotekehityspalveluita EB on erinomainen kumppani langattoman tietoliikenteen markkinoilla. www.elektrobit.com/what_we_deliver/wireless