Yhtiökokous 2022

Yhtiökokous 2022

Bittium Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 6.4.2022 klo 13.00 alkaen yhtiön pääkonttorissa Oulussa. Osakkeenomistajilla ja asiamiehillä oli mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia tai kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei voinut osallistua paikan päällä. Yhtiökokous järjestettiin poikkeuksellista kokousmenettelyä noudattaen eduskunnan Covid-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi hyväksymän väliaikaisen lain (375/2021) nojalla.

Yhtiökokouksen päätökset

– Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 2021, myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle sekä päätti kannattaa yhtiön toimielinten palkitsemisraporttia.

– Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1. – 31.12.2021 vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa 0,04 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 8.4.2022 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 19.4.2022. Osingonmaksun täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita lukuun ottamatta kaikki yhtiön osakkeet oikeuttavat osinkoon.

– Yhtiön hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin viisi (5). Erkki Veikkolainen, Riitta Tiuraniemi, Veli-Pekka Paloranta, Petri Toljamo ja Pekka Kemppainen valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

– Hallitus on järjestäytymiskokouksessaan 6.4.2022 valinnut Erkki Veikkolaisen hallituksen puheenjohtajaksi. Lisäksi hallitus on päättänyt, että hallituksella on edelleen tarkastusvaliokunta, jonka jäseniksi valittiin Riitta Tiuraniemi (valiokunnan puheenjohtaja), Petri Toljamo ja Veli-Pekka Paloranta.

– Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkiota seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 3 150 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 1 800 euroa. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen kokouksiin seuraavasti: hallituksen puheenjohtaja 875 euroa kokoukselta ja muut hallituksen jäsenet 500 euroa kokoukselta. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon osallistumisestaan hallituksen valiokuntien kokouksiin seuraavasti: valiokunnan puheenjohtaja 600 euroa kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 400 euroa kokoukselta. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti. 50 % hallituksen jäsenten kuukausipalkkion kokonaismäärästä maksetaan kerralla julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan hankittavina Bittium Oyj:n osakkeina tai osakeannilla tai erityisissä olosuhteissa, mikäli osakepalkkiota ei jostain syystä voida maksaa, rahana. Osakkeet hankitaan yhtiön laatiman hankintaohjelman mukaisesti. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa palkkiona saatuja osakkeita ennen kuin hänen jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.

– Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy toimikaudeksi, joka päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ernst & Young Oy on ilmoittanut, että KHT Jari Karppinen tulee toimimaan päävastuullisena tilintarkastajana. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.

– Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta.

– Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Lue lisää: Yhtiökokouksen päätökset kokonaisuudessaan (pörssitiedote 6.4.2022)

Yhtiökokoukseen 2022 liittyvät pörssitiedotteet

Bittium Oyj tilinpäätöstiedote 2021 (pdf, 618 kb) »

Bittium Oyj yhtiökokouskutsu 2022 (pdf, 218 kb) »

Bittium Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2021 on julkaistu

Bittium Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Yhtiökokouskutsu ja yhtiökokousmateriaalit

2022