Bittium Oyj:n yhtiöjärjestys

1. Toiminimi ja kotipaikka

Yhtiön toiminimi on Bittium Oyj, englanniksi Bittium Corporation, ja kotipaikka on Oulu.

2. Toimiala

Yhtiön toimialana on auto- ja elektroniikkateollisuuden ohjelmistojen, laitteiden ja muiden tuotteiden suunnittelu, valmistus ja myynti, tuotekehitys- ja muiden palveluiden tuottaminen sekä muu teollinen toiminta. Yhtiö voi hallinnoida tuote- ym. oikeuksia sekä harjoittaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, arvopapereiden ja kiinteistöjen hallintaa ja kauppaa sekä muuta sijoitustoimintaa.

3. Hallitus

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vastaa hallitus, johon kuuluu kolmesta seitsemään (3-7) varsinaista jäsentä. Lisäksi hallitukseen voi kuulua 1-3 varajäsentä.

Hallituksen toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

4. Toimitusjohtaja

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.

5. Edustaminen

Yhtiötä edustavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä.

6. Tilintarkastajat

Yhtiössä on yksi KHT-tasoinen tilintarkastaja ja mikäli tilintarkastaja ei ole laissa tarkoitettu tilintarkastusyhteisö, valitaan yksi varatilintarkastaja.

Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

7. Kokouskutsu ja ilmoittautuminen

Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan osakkeenomistajille aikaisintaan kolme kuukautta ja vähintään kolme viikkoa ennen kokousta, kuitenkin viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää, julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla tai yhdessä tai useammassa hallituksen määräämässä sanomalehdessä tai lähettämällä kutsu osakkeenomistajille heidän yhtiön osakasluetteloon merkittyihin osoitteisiinsa postitetulla kirjeellä.

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on sillä, joka on ilmoittautunut yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla enintään kymmenen (10) päivää ennen kokousta.

Yhtiökokous voidaan pitää yhtiön kotipaikan lisäksi Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.

Hallitus voi päättää, että yhtiökokous järjestetään ilman kokouspaikkaa siten, että osakkeenomistajat voivat käyttää päätösvaltaansa kokouksen aikana täysimääräisesti ja ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla (etäkokous).

8. Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kesäkuun loppuun mennessä.

Kokouksessa on

esitettävä:

  • tilinpäätös ja
  • tilintarkastuskertomus,


päätettävä:

  • tilinpäätöksen vahvistamisesta, 
  • toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto antaa aihetta,
  • vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle,
  • hallituksen jäsenten lukumäärästä,
  • hallituksen jäsenten palkkioista ja matkakustannusten korvausperusteista,


valittava:

  • tilintarkastaja ja hänelle tarvittaessa varamies.
  • hallituksen jäsenet ja tarvittaessa heille varajäsenet,

9. Tilikausi

Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.

10. Arvo-osuusjärjestelmä

Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.